Kuvagalleria
Ylläpitoon haetaan PV ratsu-tamma
Tuotteen kuvaus
Säkäkorkeus: 170 cm
Sukupuoli: Tamma
Syntymävuosi: 2015
Haemme toisen hevosemme seuraksi, mahdollisesti varsantekoon ja myös ratsuksi "toimintakykyistä" puoliveritammaa, jolla on siitokseen suosiollinen rakenne, eli ei suuria rakenteellisia puutoksia.
Tamma saisi olla isohko, jopa raskaampirakenteiset puokit otetaan huomioon, mutta ensisijaisesti kohtuullisen korkuinen. Toki olisi eduksi, jos tamma olisi jo koulutettu, mutta jonkin sortin projektikin voisi tulla kyseeseen - myös esim. jännevammoista kuntouttaminen on tuttua. Eduksi saattaisi olla, jos olisi jo varsonut tamma, joka osaa hoitaa varsansa.
Tarjolla olisi maneesitallipaikka sillä toiveella, että tamma voisi osallistua yksityistunneille satunnaisesti, edistyneempien kanssa. Itse olen ratsastanut monenlaisia hevosia donilaisesta nuoresta hannovereihin, ruotsalaisiin ja myös lämppäreihin. En ole ammattilainen, mutta ammattilaisia on ympärillä, ja meidän perheessämme suhtaudutaan hevosiin lempeästi ja hiukan kukkahattu päässä - siis hevonen on meille aina perheenjäsen. Olen myös tarkka siitä, että väkirehuja annetaan mieluiten vähän reilusti, kuten heinääkin. Hoteissani on ollut hevosia, jotka on pitänyt lihottaa ja olen onnistunut hyvällä menestyksellä saamaan luurangon ympärille lihasmassaa.
Meillä ei ole kiire, sillä toisen hevosen ottaminen vuokrapaikalle on iso päätös. Jos tammallasi on esimerkiksi nyt varsa alla, ja vieroitus talvella, niin ole toki yhteydessä. Tuossakin tapauksessa olen kiinnostunut. Hevosen hoidon turvaamiseksi ja onnettomuuden varalle hevosella tulisi olla Suomen passi, sekä vakuutus, jonka tietysti ylläpito kattaa. Meillä on pari laatusatulaa; Childeric ja Equipe, jotka ovat sopineet isosäkäiselle SWB:lle, jolla oli suora runko.
Tamman tulisi suhtautua oreihin mielellään rauhallisesti - ei potkia siis. Vierustarhaan saisi orimme ja kesällä samalle laitumelle luomuna tutustumaan. Ori on tehnyt varsan kertaalleen ja lähestyi tammaa silloin erittäin kohteliaasti.
Meillä on myös pieni kotitalli omasta takaa, missä tamma voisi varsottuaan olla laitumella ja rauhassa viettämässä kesää.
Yhteydenotot torin kautta, ja sitten voidaan vaihtaa yhteystietoja, jos näyttää siltä,.että intressit kohtaavat.
Käyttäjäprofiili
Kirjaudu sisään, jos haluat nähdä profiilin ja lähettää viestejä.
Kirjaudu sisäänIlmoituksen metatiedot
Viimeksi muokattu: 17.6.2025 klo 14.09 ・ Ilmoituksen tunnus: 26175405