Kuvagalleria
Ormasuo Voitto: Laguksen Rommelit
Tuotteen kuvaus
Kunto: Hyvä
Jatkosota on syttynyt ja samalla muodostettiin Laguksen maineikas panssarijoukko.
Viteleessä nuorille panssarimiehille oli annettu viimeiset ohjeet ja sitten tykistö oli päästänyt "helvetin irti".
Alusta kaikki oli kuin suurta ja hurjaa juhlaa.
Etenaminen Tuulosjoelta Syvärille ja kohti Äänislinnaa tapahtui salamavauhtia.
Laguksen miehiä ryhdyttiin yleisesti nimittämään rommeleiksi suuren esikuvansa mukaan.
Vähitellen sota asettui uomiinsa, juhla muuttui arjeksi, kavereita kaatui vierestä, sodan todellinen luonne tuli tutuksi myös rommeleille.
Pelko ja jännitys kaihersivat mieltä.
Mitta tuntui täyttyvän ääriään myöten Poventsassa kun panssarit olivat jäädä tulvivien vesimassojen alle väärin valittujen asemien vuoksi.
Hyökkäyksen kärki alkoi taittua, tappiot kasvoivat.
Voitto Ormasuo kulkee panssariensa mukana Syvärillä, Poventsassa, Karhumäessä, Äänislinnassa ja Ihantalassa.
Hän kertoo sotaan temmattujen nuorukaisten vaiheista huumorin pilke silmäkulmissaan unohtamatta kuitenkaan sodan arkipäivää.
Laguksen rommelit on todenmukainen kuvaus panssarimiehistä jatkosodan taisteluissa.
Se on kertomus panssarisodasta sellainen kuin suomalainen panssarimies sen koki.
Karisto 1988, 1p, 251 sivua.
Kovakantinen + kansipaperit.
Valokuvaliite.
Selkämys hieman vino
Takana vanha hintalappu.
Postikulut 6,90 euroa. Yhdistelen postikuluja.
Käyttäjäprofiili
Kirjaudu sisään, jos haluat nähdä profiilin ja lähettää viestejä.
Kirjaudu sisäänIlmoituksen metatiedot
Viimeksi muokattu: 17.6.2025 klo 19.33 ・ Ilmoituksen tunnus: 26192488