Kuvagalleria
Ekqvist Eero: Nelistävän ratsun sola. 1p.
Tuotteen kuvaus
Kunto: Hyvä
Palestiinan keisari Claudiuksen ensimmäisenä hallitusvuotena, toista kymmentä vuotta nasaretilaisen profeetan kuoleman jälkeen.
Kesarealaisessa viinituvassa istuu vanha makedonialainen mies, edessään log-mitan verran laimennettua viiniä.
Läsnä on myös pari rooman legioonalaissotilasta, ja pian paikalle saapuu kolme egyptiläistä miestä.
Syntyy uhkatilanne, jonka aikana makedonialainen joutuu kertomaan elämänsä vaiherikkaan tarinan
Ennenkin Rooman valtakunnassa liikkunut tekijä maalaa sanoista ja historiaan pohjautuvista tilanteista värikylläisiä kuvia.
Hänen palettinsa on yhä rikastunut, niin että Nelistävän ratsun solassa lukija voi vaivattomasti antautua johdateltavaksi vanhan ajan salaperäiseen maailmaan, joka vilisee rosvoja ja pettureita, mutta jossa koetaan myös uskollisuutta ja suuria tunteita.
Pohjimmiltahan elämä on ollut samanlaista kautta aikojen.
Seikkailun ja romantiikan lisäksi Ekqvistin kerrontaa leimaa syvä kristillinen pohjavire.
Ristin Voitto 1992, 1p, 279 sivua.
Kovakantinen + kansipaperit.
Kansipaperissa kulumaa.
Takana vanha hintalappu.
Postikulut 6,90 euroa. Yhdistelen postikuluja.
Käyttäjäprofiili
Kirjaudu sisään, jos haluat nähdä profiilin ja lähettää viestejä.
Kirjaudu sisäänIlmoituksen metatiedot
Viimeksi muokattu: 18.6.2025 klo 8.05 ・ Ilmoituksen tunnus: 26206736