Kuvagalleria
Satoja kirjoja, kotimaista ja käännettyä
Tuotteen kuvaus
Alla olevan listan mukaiset kirjat. Yksittäin tai vaikka kaikki kerralla. Pääsääntöisesti hyväkuntoisia.
Hintaa en ole jaksanut tällaiseen määrään etukäteen merkitä, mutta lähes kaikki 1-2€/kpl ja sitä halvemmalla saa mitä enemmän ottaa.
Kirjoista saa ennen ostoa kuvat ja voin kertoa tarkemmin mikä painos yms.
Hintaan lisätään toimituskulut (Matkahuolto tai Posti), tai ne voi noutaa (Turku 20700).
-----A-----------------------------------------------------
Aalberg - Näyttelijä jumalan armosta
Adamson - Elsa perustaa perheen
Adamson - Perheeseemme kuuluu leijona
Aherns - Sateenkaaren tuolla puolen
Aho - Lohilastuja ja kalakaskuja
Aho - Siihen aikaan kun isä lampun osti
Allende - Eva Luna
Allende - Eva Lunan rakkaudet
Allende - Rouva Fortunan tytär
Amundsen - Italialaispoika, langattoman keksijä
Anderson - Pikkukaupunki
Andrejev - Valitut kertomukset
Apuleius - Kultainen aasi
-----B-----------------------------------------------------
Baker - Ashtonin perhe kotirintamalla
Baranskaja - Viikko kuin viikko
Barclan - Silkkiäispuun alla
Barnes - Flaubertin papukaija
Bates - The darling buds of May
Baum - Loistohtelli
Bellow - Tartu tilaisuuteen
Belyi - Peterburg
Berberova - Kursivointi minun
Bergroth - Meidän elämämme täällö
Binchy - Ei aina käy niin
Binchy - Hopeahäät
Binchy - Koko kadun kasvatti
Binchy - Punaisen höyhenen keittiä
Binchy - Talo Dublinissa
Binchy - Taverna tähtien alla
Binchy - Valkeiden kukkien lehto
Binchy - Ystävyyden piiri
Bisquit - Keskiäkäisen miehen poika
Bisquit - Tarttumaton Tarzan
Björnson - Valitut kertomukset
Blixen - Eurooppalaisena Afrikassa
Blixen - Helsingörin perhejuhla
Blixen - Norderneyn tuhotulva
Blixen - Talvisia tarinoita
Bodanis - E=mc2
Brady Bringham - Rosen tarina
Briskin - Paloverde
Brizzi - 100 onnen päivää
Bromfield - Niin piti käydä
Bronte - Wildfell Hallin asukas
-----C-----------------------------------------------------
Carr - Pyhän Brunon ihme
Caskin - Ruusu heittää varjon tielle
Cather - Antonia ystäväni
Chevalier - Pudonneet enkelit
Coleman - Etelän risti
Colette - Claudinen koti
Colette - Vilja oraalla
Colliander - Alku
Conroy - Vuorovetten Prinssi
Crichton - Cameronin suku
Cronin - Joutsenten talo
Cronin - Kaivos ja kartano, osat 1 ja 2
-----D-----------------------------------------------------
Dahl - Kaukolan herrat
Denes - Palavat linnat
Dickens - Kaksi kaupunkia
Dickens - Onnellinen vanki
Dickens - Virginia
Dickens - Yläkerran huone
Diderot - Rameaun veljenpoika
Dudintsev - Ei ainoastaan leivästä
Dumas - Punainen sfinksi
-----E-----------------------------------------------------
Eco - Foucaultin heiluri
Eco - Miten käy?
Eden - Puhu minulle rakkaudesta
Ekert-Rotholz - Kiellettyjen kyynelten maa
Ekert-Rotholz - Kultainen verkko
Ellis - Etelän tytär
-----F-----------------------------------------------------
Fagerholm - Diiva
Fagerholm - Ihanat naiset rannalla
Faulkner - Villipalmut
Fayette - Clevesin prinsessa
Fielding - Josef Andrewsin seikkailut
Fielding - Pikku nukkeni
Flaubert - Rouva Bovary
Flaubert - Sydämen oppivuodet
France - Kuningatar Hanhenjalan ravintola + Paistinkääntäjän pakinoita
Fried - Elämän värit
Fry - The Hippopotamus
-----G-----------------------------------------------------
Gabaldon - Muukalainen
Gabaldon - Sudenkorento
Gabaldon - Sydänverelläni kirjoitettu
Gall - Lumoava Safira
Gardner - Lokakuun valo
Gavin - Linnoitus
Gavin - Madeleine
Gavin - Uspenskin varjossa
Goldsmith - Hylättyjen vaimojen kerho
Goldsmith - Wakefieldien kirkkoherra
Gotta - Mitään salaamatta
Gougde - Kellojen kaupunki
Gracian - Sankarin taskupeili
Graham - Kävelykeppi
Grandes - Lulu
Greene - Inhimillinen tekijä
Greene - Loppuun palanut
Greene - Loppuunpalanut
Greene - Tädin kanssa maailmalla
Greene - Verenpunainen kuu
Grossman - Elämä ja kohtalo
Grossman - Kaikki virtaa
Grotenfelt - Hovi salossa
Grzimek - Serengeti ei saa kuolla
Guareschi - Kohtalo nimeltä Clotilde
Guicheteau - Sunnuntaikirjeitä Suomesta
-----H-----------------------------------------------------
Haahti - Kadotettu kirja
Haanpää - Jutut
Haarla - Jumalan myrsky
Habe - Kreivitär Tarnovska
Hallama - Sydämen kieltä sydämelle
Hälli - Vanha mukava Andersson
Hämäläinen-Forslund - Elisabetin romaani
Hannah - Paluu kesäsaarelle
Hannah - Pimeyden läpi
Hardy - Paluu nummelle
Harris - Karamellikengät
Harris - Appelsiinin tuoksu
Helle - Seitsemän päivää
Hellström - Nyörinpunojan perhe
Henriksson - Miekkatanssi
Heyer - Venetia
Hietamies - Kuin tuuli tähkäpäissä
Hietamies - Viktoria
Hirvisaari - Me, Keisarinna
Hirvisaari - Minä, Katariina
Horster - Lapsi 312
Hrabal - Tarjoilin Englannin kuninkaalle
Hunter - Äidit ja tyttäret
Huovinen - Ihmisten puheet
Huovinen - Joe-setä. Veitikka
Huovinen - Ronttosaurus
Hustvedt - Lumous
Hylton - Wieniläisverta
Hyry - uuni
-----I-----------------------------------------------------
Irving - Leski vuoden verran
Isaksson - Et oman tahtosi mukaan
Ishiguro - Remains of the Day
-----J-----------------------------------------------------
Jagger - Vaiennut laulu
James - Naisen muotokuva
Joenpelto - Avoin hellä ja katumanton
Joenpelto - Ei ryppyä, ei tahraa
Joenpelto - Halusit tai et
Joenpelto - Jottei varjos haalistu
Joenpelto - Kivi palaa
Joenpelto - Kuin kekäle kädessä
Joenpelto - Missä lintuset laulaa
Joenpelto - Rikas ja kunniallinen
Joenpelto - syyskesä
Joenpelto - Tuomari Muller, hieno mies
Joenpelto - Vesissä toinen silmä
Joenpelto - Vetää kaikista ovista
Johnson - Hänen Armonsa aika
Johnson - Rantojen tyrskyt
Jutang - Leski nunna ja kurtisaani
Jutang - Punainen pioni
Jutang - Punainen portti
-----K-----------------------------------------------------
Kaarlehto - Palaessaan kynttiläkin kuluu
Kaeser - Ihmeellinen suurennuslasi
Kähäri - Elämän koko kuva
Kähkönen - Neidonkenkä
Kaipainen - Kellomorsian
Kaipainen - Naistentanssit
Kaipainen - On neidolla punapaula
Kalotay - Bolsoin perhonen
Katajev - Unohduksen ruoho
Kaye - Kuunvarjon laakso
Kenyon - Emma
Kettu - Kätilö
Keuttu - Munkinkirkon noita
Keyes - Lucy menee naimisiin
Keyes - Minä, kuningas
Keyes - Tuuli kääntyy etelään
Kilpi - Elämä edestakaisin
Kleixt - Mikael Kohlhaas
Koen - Kuin kuvastimessa
Koskelo - Lapskoussi
Koskenniemi - Kootut runot
Kundera - Elämä on toisaalla
Kundera - Kiireettömyys
Kundera - Naurun ja unohduksen kirja
Kundera - Olemisen sietämätön keveys
-----L-----------------------------------------------------
Laclos - Vaarallisia suhteita
Lampedusa - Il Gattopardo
Lampedusa - Tiikerikissa
Länsberg - Rakas John
Lassila - Viiides Avenue ja Rooman kukkia
Lawrence - Sea and Sardinia
Laxness - Läpi harmaan kiven
Laxness - Salka Valka
Leimbach - Rakkauden valinta
Lennox - Isän perinto
Leon - Ylimyksen kuolema
Lermontov - Aikamme sankari
Llewellyn - Vihreä oli laaksoni
Lund - Colorado Avenue
Lund - Eric
Lyttkens - Tanssiaishaave
-----M-----------------------------------------------------
Makine - Ranskalainen testamentti
Malamud - Dublinin
Malmberg - Isoäidin onnea
Mann - Tohtori Faustus
Manzesen - Madonnat
Marias - Valkoinen sydän
Martinson - Äiti menee naimisiin
Maugham - Herra kaikkitietävä
Maupassant - Koru ja muita novelleja
Maupassant - Valitut novellit
Maurier - Rebekka
Maurois - Sydän ei pysähdy
May - Orjakaravaani
Mazzarella - Kun kesä kääntyy
McCarthy - Ryhmä
McCullough - Missalonghin naiset
McCullough - Okalinnut
McCullough - Parantaja
McCullough - Parantaja
McCullough - Tim
McCullough - Valta ja rakkaus
McKinley - Matildan viimeinen valssi
McKinley - Perintöosa
McKinley - Unimaisemat
McKinley - Viinitila
Mehran - Lumoavien mausteiden kahvila
Mercor - Kylä vuorten varjossa
Merimee - Carmen
Meszöly - Saulus
Meynell - Anna Magdalena Bachin pikku kronikka
Michael - Rakkauden ensi-ilta
Mielehe - Kolumbuksen vanavedessä
Mitford - Aurinkokuningas
Mitford - Kultapoika
Molnär - Koulupoikia
Moloney - Sateen aika
Morante - Aracoeli
Moravia - Desideria
Mörike - Mozartin matka Pragiin
Morton - Hylätty puutarha
Munthe - Lumottu saari
Mustonen - Ruokarouva
-----N-----------------------------------------------------
Nickson - Muistojen huvila
Niland - Kulkuri ja olkihattuinen tyttö
Nooteboom - Rituaaleja
-----O-----------------------------------------------------
Olsson - Kun mustarastas laulaa
Ondaatje - Englantilainen potilas
Onerva - Iltarusko
Oranen - Aurora
Oranen - Bolero
Oranen - Fanny
Oranen - Hehku
Oranen - Ketunpesä
Oranen - Metsästäjän sydän
Oranen - Miljonääri
Oranen - Palatsi
Oranen - Ruletti
Oranen - Valkea talo jokivarressa
Oreer - Haluan olla nainen
-----P-----------------------------------------------------
Paasilinna - Maailman kourissa
Paloheimo - Ei puu yksin pala
Palolampi - Kollaa kestää
Pasternak - Tohtori Zivago
Pennanen - Kaksi raukkaa
Pennanen - Lapsuuden lupaus
Pennanen - Ruusuköynnös
Petrov - Kaksitoista tuolia
Pilcher - Aikainen kevät
Pilcher - Kaksosten merkeissä
Pilcher - Kesän ääniä
Pilcher - Myrskyn aika
Pilcher - Syyskuu
Pilcher - Talvipäivänseisaus
Popov - Elämän ihanallisuus
Powell - Ashtonin perhe kotirintamalla
Puskin - Kapteenin tytär
-----Q-----------------------------------------------------
Quignard - Kaikki elämän aamut
-----R-----------------------------------------------------
Rabelais - Suuren Gargantuan hirmuinen elämä
Rendell - Syyllisyyden puu
Rissanen - Askelten taito
Rissanen - Kesän muisto
Rissanen - Kotimme Kevätniemi
Rissanen - Onnen tyttäret
Roberts - Jäästä syntynyt
Roberts - Syntinen viattomuus
Robins - Kaksi sydäntä
Robins - Mantelipuiden kukkiessa
Robins - Pitkä ensisuudelma
Robins - Rakkauden voitto
Robins - Rakkaus yllättää
Robins - Salama iskee kahdesti
Robins - Sydämet harhateillä
Robins - Uskollinen sydän
Rosnay - Nimeni on Sarah
Roth - Amerikkalainen pastoraali
Rushdie - Saatanalliset säkeet
Rybakov - Arbatin lapset 1
-----S-----------------------------------------------------
Sackville-West - Elämän haaste
Saga - Varjo vajaa
Saint-Pierre - Paul ja Virginia
Samartin - Kaunis sydän
Samartin - Los Peregrinos
Saroyan - The daring young man
Satriano - Eräs avioliitto
Savan - Valkoinen palatsi
Saylor - Marcia
Schönthan - Kuninkaan rakastettu
Segal - Oliverin story
Segal - Sinun poikasi
Seton - Avalon
Seton - Pirunpyörre
Shapiro - Kahdet jäähyväiset
Shaw - Menestyksen maku
Shaw - Nuoret leijonat
Shaw - Rouva Crown
Sheldon - Kun tähden sammuvat
Sheldon - Veren perintö
Shellabarger - Kuninkaan kavaljeeri
Shellabarger - Kuninkaan kavaljeeri
Shellabarger - Loistava Orsini osat 1 ja 2
Shreve - Merilasia
Shreve - Vaaralliset kirjeet
Shute - In the wet
Sillanpää - Hurskas kurjuus
Simenon - Kolme huonetta Manhattanilla
Singer - Shosha
Sinisalo - Ennen päivänlaskua ei voi
Smith - Gorky Park
Soldati - Amerikkalainen vaimo
Somerset Maugham - Näyttelijätär
Stadener - Elokuun harha
Steel - Aave
Steinbeck - Ystävyyden talo
Stendhal - Punaista ja mustaa
Stevens - Cordovan nainen
Stevensson - 90 minuuttia Entebbessä
Storm - Immensee
Strindberg - Hemsöläiset
Styron - Sofien valinta
Sund - Colorado Avenue
Suyin - On sade juomaani
Suyin - Vuoret ovat nuoria
Svevo - Zenon tunnustuksia
-----T-----------------------------------------------------
Tabermann - Julian parveke
Talvio - Tähtien alla
Tapio - Lasinen pyykkilauta
Thackeray - Vanity Fair
Thiess - Tsushima
Tolstoi - Kreutzersonaatti
Topelius - Linnaisten vihreä kamari
Topelius - Talvi-iltain tarinoita osat 1-4
Torson - Ölgesällerna
Trifonov - Alustava tilinpäätös
Trifonov - Toinen elämä
Tristan - Vapauden illuusio
Trollope - Espanjalainen Rakastaja
Tuominen - Alakuloinen romanssi
Tuominen - Hovikosken valtiatar
Tuominen - Itkevät syvät vedet
Tuominen - Kenraalitar
Tuominen - Kotiopettaja
Tuominen - Mariaana, Vantaan tytär
Tuominen - Mies metsätieltä
Tuominen - Muistatko Marjatan
Tuominen - Naistenvalssi
Tuominen - Perintömaa
Tuominen - Ruukinkartanon rouva
Tuominen - Silkkipunos
Tuominen - Täydellinen nainen
Tuominen - Tuonen joutsen
Turnbull - Avioliittosopimus
Tuuri - Uusi Jerusalem
Twain - Huckleberry Finnin seikkailut
Twain - Tom Sawyerin seikkailut
-----U-----------------------------------------------------
Undset - Kevät
Undset - Lannistumaton sydän
Uris - Harmagedon
Utrio - Iisalmen serkku ja muita kertomuksia
Utrio - Pirita, Karjalan tytär
Utrio - Ruma kreivitär
Utrio - Vaitelias perillinen
Utrio - Vaskilintu
Utrio - Yksisarvinen
-----V-----------------------------------------------------
Valentin - Uninen mutta onnellinen
Vartio - Hänen olivat linnut
Vartio - Mies kuin mies, tyttö kuin tyttö
Vartio - Nuoruuden kolmas näytös
Verga - Malavoglian suku
Vitray - Henrik VIII
Vittorini - Vierailu
Volkoff - Igor Popovin kääntymykset
Vuori - Näkijän tytär
-----W-----------------------------------------------------
Wallach - Aavikon kuningatar
Waller - Hiljaiset sillat
Waltari - 10 Waltaria
Waltari - Feliks onnellinen
Waltari - Ihmiskunnan viholliset osat 1 ja 2
Waltari - Johannes Angelos
Waltari - Koiranheisipuu
Waltari - Kuun maisema
Waltari - Nainen tuli pimeästä
Waltari - Sinuhe (pokkari 2 osassa)
Waltari - Tanssi yli hautojen
Waltari - Turms kuolematon
Waltari - Vieras mies tuli taloon
Wassermann - Avioeroja
Waugh - Mennyt maailma
Westmacott - Uuden kevyt taakka
Wharton - Viattomuuden aika
Widding - Majurin jäähyväiset
Widding - Ratsumestarin aika
Winekelmann - Keisarin kaupunki
Wolfe - Minä olen Charlotte SImmons
Worth - Hakekaa kätilö
-----Y-----------------------------------------------------
Yates - Revolutionary Road
Yurcenar - Hadrianuksen muistelmat
-----Z-----------------------------------------------------
Zilliacus - Kertomus kadonneesta saaresta
Zinovieff - Punainen ruhtinatar
Zola - Naisten paratiisi
Käyttäjäprofiili
Kirjaudu sisään, jos haluat nähdä profiilin ja lähettää viestejä.
Kirjaudu sisäänIlmoituksen metatiedot
Viimeksi muokattu: 21.6.2025 klo 19.21 ・ Ilmoituksen tunnus: 26325009