
Kuvagalleria
Stephanie Meyer: Vieras
Tuotteen kuvaus
Kunto: Hyvä
Kirja
Nouto onnistuu ja tarjouksia saa esittää. Noudolla postikulut pois hinnasta. Mikäli olet kiinnostunut useammasta kirjasta, niin voidaan sopia edullisemmista toimituskustannuksista.
Kirjan tiedot
Pienet näkymättömät tunkeilijat ovat valloittaneet maapallon. Ne ovat asettuneet asumaan ihmisten pään sisään vieden ruumiilta heidän omat sielunsa. Suurin osa ihmiskuntaa on jo tuhoutunut, kun yksi viimeisimmistä jäljellä olevista ihmisistä, Melanie Stryder, napataan.
Tunkeutujaa, jolle annetaan Melanien vartalo, kutsutaan Vaeltajaksi. Hän on saanut nimensä siitä, että on ennen Melanieen siirtymistään asunut muilla planeetoilla ja ollut osa muita olioita. Häntä on varoitettu ihmisenä elämisen haasteista, tunnekuohuista ja muistoista. Uudessa kehossaan hän joutuu kuitenkin kohtaamaan odottamattomia vaikeuksia: hänen vartalonsa entinen omistaja kieltäytyy luovuttamasta mieltään tunkeilijalle ja haihtumasta pois.
Vaeltaja yrittää selailla Melanien ajatuksia toivoen pääsevänsä maapallolla vielä sinnittelevän ihmisten vastarintaliikkeen jäljille. Melanie kuitenkin täyttää päänsä kuvilla miehestä, jonka hän uskoo yhä elävän jossakin piileskellen. Vaeltaja ei enää voi erottaa itseään ruumiinsa haluista, joten hänkin alkaa kaivata miestä, joka sielujen pitäisi tuhota. Melaniesta ja Vaeltajasta tulee tahtomattaan liittolaiset, kun he lähtevät vaaroja uhmaten etsimään miestä, jota he kumpikin rakastavat.
- Tekijä - : Stephanie Meyer
- Teoksen nimi - : Vieras
- ISBN - : 978-951-0-34712-6
- Painovuosi - : 2009
- Kieli - : Suomi
- Sivumäärä - : 702
- Painos - : 1.
- Sidonta - : Sidottu (kovakantinen)
- Kustantaja - : WSOY
---
Kirjan kunto
- Yleiskunto - : Hyvä,
---
Kirjan mitat
- Korkeus (mm) - : 215
- Leveys (mm) - : 155
- Paksuus (mm) - : 45
- Paino (g) - : 873
Käyttäjäprofiili
Kirjaudu sisään, jos haluat nähdä profiilin ja lähettää viestejä.
Kirjaudu sisäänIlmoituksen metatiedot
Viimeksi muokattu: 7.7.2025 klo 14.38 ・ Ilmoituksen tunnus: 27014936