Kuvagalleria
Vertti – lempeä ja seurallinen suomenhevonen etsii maastoilupainotteista kotia 💛
Tuotteen kuvaus
Säkäkorkeus: 151 cm
Sukupuoli: Ruuna
Syntymävuosi: 2017
Vertti on vuonna 2017 syntynyt suomen pienhevoseksi rekisteröity herrasmies, joka kasvoi hieman yli virallisen mitan – mutta ei se mitään, sydämeltään tämä hevonen on juuri sopiva. Vertti elää suuressa, metsäisessä pihatossa osana laumaa ja sijoittuu laumassa keskivaiheille. Tällä hetkellä paras ystävä on pieni shettistamma, jonka kanssa viettää aikaa. Voi olla vapaalla heinällä ilman ongelmia. Etelässä on yhtenä kesänä ilmennyt lievää iho-oireilua, mutta Lapissa ei ole ollut hangannut viime eikä tänä kesänä.
Ratsuna Vertti osaa kaikki askellajit, mutta laukka on vielä hieman epätasapainoista ja vaatii työstämistä. Kaiken kaikkiaan Vertti on ikäisekseen melko kokematon ja kaipaa ratsastajalta osaamista ja johdonmukaista koulutusta kehittyäkseen. Maastossa Vertti kulkee kaverin kanssa korvat hörössä ja kuuntelee ratsastajaa – se on sen selkeä vahvuusalue. Vertti pitää myös mustikoista ja kaikenlaisesta yhdessä tekemisestä. Kentällä tehtävissä motivaatio ei ole sama, ja tekeminen voi jumiutua helposti.
Meillä on etsinnässä estepainotteinen hevonen innokkaalle juniorille, ja siksi etsimme Vertille kotia, jossa saa maastoilla ja puuhastella rennommalla otteella - ilman suorituspaineita.
Vertillä on tehty ostotarkastus vuosi sitten ja röntgenkuvat ovat saatavilla. Hampaat on hoidettu, rokotukset ja madotukset ajantasaiset. Ollut sekä kengässä että kengättä - etujalkojen kengitys voi olla haastavaa ja vaatii kokeneen kengittäjän.
Luonteeltaan Vertti on suloinen ja erittäin ihmisrakas - seuraa hakeva, portilla vastaan tuleva hevonen, joka rakastaa rapsutuksia ja puuhastelua. Se on hevonen, joka ansaitsee ihmisen, joka näkee sen vahvuudet ja antaa aikaa kehittyä.
📍 Sijainti: Lappi (kuljetus järjestyy tarvittaessa)
Käyttäjäprofiili
Kirjaudu sisään, jos haluat nähdä profiilin ja lähettää viestejä.
Kirjaudu sisäänIlmoituksen metatiedot
Viimeksi muokattu: 9.7.2025 klo 11.46 ・ Ilmoituksen tunnus: 27100469