
Kuvagalleria
NXT90 vaunusetti
Tuotteen kuvaus
Kunto: Hyvä
Merkki: Emmaljunga
2021 vuoden malli, jonka toisia omistajia olemme. Olemme pitäneet erityisesti rattaiden jämäkkyydestä ja tukevuudesta. Soveltuu adapterilla vaikka kahdelle lapselle. Vaunuun saa myös sivukorin, joita muutamalla kympillä näkyy välillä Torissa. Myymme vaunut koska halusimme kevyemmät ja vähemmän tilaa vievät systeemit uuteen asuntoomme. Kaikki peitteet kuomua lukuunottamatta ja myös vaunut pesty.
Käytön jälkiä toki on, mutta vaunuja on hyvin pidetty, säilytetty aina sisällä. (Koiratalous) Pahimmat moitteet kunnosta tulee tuosta aisan suojuksesta joka jonkin sortin tyyppivika näissä, uusia päällisiä siihen saa hankittua ja sitten yhdessä ilmatäytetyn renkaan vanteessa on pieni klommo kun rengas poksahti, liiasta paineesta. ei haittaa kuitenkaan käyttöä, jos ei liikaa pistä ilmaa. Viimeisimpänä olleet meilläkin käytössä koska kevyemmin kulkee ilmakumeilla ja mukavempi työnnellä. Näistä molemmista kuvat.
Mukaan tulee:
- Vaunukoppa (navy)
- Ergoistuin, joka pienelle istujalle soveltuvampi,
-istuimeen toiset lämpimämmät verhoilut, joissa myös jalkapussi
- kuvissa olevien ilmatäytteisten renkaiden lisäksi toiset puhkeamattomat renkaat.
-sadesuoja.
Tarvittaessa mukaan neuvoteltavissa adapterit turvakaukaloon, jotka sopivat ainakin cybexin kanssa.
Vastaan mielläni kysymyksiin.
Lisää kuvia saa pyynnöstä, mutta kannattaa tulla katsomaan.
Käyttäjäprofiili
Kirjaudu sisään, jos haluat nähdä profiilin ja lähettää viestejä.
Kirjaudu sisäänIlmoituksen metatiedot
Viimeksi muokattu: 10.7.2025 klo 18.31 ・ Ilmoituksen tunnus: 27162292