
Kuvagalleria
Vintagepaita neonraidolla, esim käsityöprojektiin
Tuotteen kuvaus
Kunto: Kohtalainen
Vintagea Amerikasta, hyvin todennäköisesti jostain 80-90-luvulta.
Naisten pluskokoinen, musta, lyhythihainen paita jossa turkoosia, pinkkiä, magentaa ja keltaista "maaliraitaa". Raidat on ruiskutettu puuvillakankaan pintaan niin kuin kuvaprinttipaidoissa tai jarrusukissa.
Tällä hetkellä raidat vaikuttavat olevan hyvin kiinni, eivät hilseile tai putoile. Paidan käyttöaste kyllä kertoo siitä että on sitä pestykin paljon, joten raidat ovat joko kestäneet pitkään, tai ne on lisätty itse. Raidat lienee säilyvät pesukoneessa parhaiten kun käytetään pesupussia, niin pesukoneen rumpu ei turhaan hankaa niitä.
Musta kangas on mielestäni aika kulahtanut erityisesti pääntien ja helmataitosten reunoista, eikä musta ole niin mustaa kuin se on varmasti uutena ollut.
Paita onkin taannoin ostettu vintageliikkeestä ajatuksena käyttää sen erikoista kangasta raakamateriaalina jonkin muun ompeluprojektin tekemiseen, mutta koska niin ei koskaan näköjään tapahtunut, taitaa olla parasta laittaa tämä eteenpäin. Mahdollisuuksia:
• Käytä sellaisenaan paitana jos sinua ei haittaa että vintagevaatteessa näkyy että se on nähnyt elämää, tai peräti haluat että vaate näyttää paljon käytetyltä.
• Uudista paita. Paikoittain haalistuneen mustan pohjakankaan voi virkistää heittämällä paita pesukoneeseen mustan kangasvärinapin kanssa. Pesukoneessa käytettävä kangasväri tarttuu luonnonkuituihin mutta ei keinokuituihin, joten sen ei myöskään pitäisi vaikuttaa printtiraitoihin. Paidan pääntiessähän ei ole minkäänlaista resoria tai viimeistelevää reunanauhaa vaan puuvillakangas on yksinkertaisesti käännetty sisäänpäin ja ommeltu siihen, joka selittää miksi nimenomaan sen taitetussa reunassa näkyy eniten kuulumaa. Ilmeen pystyisi todellakin raikastamaan sillä että laittaisi pääntiehen viimeistelevän reunanauhan tai resorin. Myös hihojen ja helman käänteet uusimalla vaikutelmaa saisi siistittyä kummasti, vaikka siinä menettääkin hieman pituutta jos käänteet haluaa tehdä suoraan itse materiaalista ilman erillisiä reunanauhoja. Koska paita on iso, monelle helmassa saattaa hyvinkin olla ihan hyvin varaa lyhentyä pari senttiä.
• Kierrätä vaate uusiokäyttöön hyödyntämällä kankaan parhaat palat: tee siitä yksityiskohtia (tasku, hihansuu, kaulus tms) johonkin toiseen vaatteeseen, tai tee useita pieniä tuotteita, kuten vaikkapa kynäpussukoita. Pääntiessä on kaikkein eniten kulumaa, mutta paidassa on myös varsin hyväkuntoisia alueita, ja se on isokokoinen.
Olin vähän kahden vaiheilla ilmoitanko tämän käsityökankaiden vai vaatteiden kategoriaan, koska kunnon puolesta ollaan siinä rajoilla että materiaalin voisi leikellä uusiokäyttöön eikä sitä kehtaa enää myydä käyttöpaitana. Mutta eipä ihmisistä tiedä. Normaalisti heittäisin tässä kunnossa olevan peruspaidan jo pois tai siivousräteiksi, mutta nyt kun eletään kasariretroilun aikaa, joku saattaa vielä tällaista kangasta hakea.
Mitat otettu hyvin suurpiirteisesti paidan roikkuessa henkarissa. Suuri kaula-aukko oli siksi erityisen vaikea mitata mitenkään kovin tarkasti, koska sen asento voi vaihdella. Mutta tässä suuntaa antavasti.
MITAT:
Kainalosaumasta kainalosaumaan: 58 cm
Hartiasaumasta hartiasaumaan (rintalastan poikki): 56 cm
Hartiasaumasta hihansuuhun: 23 cm
Kaula-aukon leveys: 28 cm
Pituus, kaula-aukon sivulta helmaan: 69 cm
Ei pinttyneitä hajuja. Taloudessa ei ole lemmikkejä.
Tarvittaessa saa pyytää lisäkuvia. Todennäköisesti lisään jossakin vaiheessa joka tapauksessa reunoista tarkempia lähikuvia.
Onnistuu postitus tai nouto.
Hakusanoja: neon neonväri kasari vintage retro 80-luku 80-luvun katumuoti pinkki turkoosi vaaleanpunainen räikeä keltainen musta kulunut amerikkalainen XL XXL XXXL pluskoko pluskoon kierrätysmateriaali kierrätettäväksi uusiokäyttö kangasta tuunattavaksi projekti kangaspala kangaspaloja tilkku roiskeita maaliroiskeita spraymaali graffiti raita viiva raitoja viivoja
Käyttäjäprofiili
Kirjaudu sisään, jos haluat nähdä profiilin ja lähettää viestejä.
Kirjaudu sisäänIlmoituksen metatiedot
Viimeksi muokattu: 28.7.2025 klo 21.52 ・ Ilmoituksen tunnus: 27896595