Kuvagalleria
Cybex Priam yhdistelmävaunut, 2-in-1 light seat versio
Tuotteen kuvaus
Kunto: Hyvä
Merkki: CYBEX
Todella käytännölliset Cybex Priam 2-in-1 light seat yhdistelmävaunut. Vaunukoppa ja ratasosa käyttävät samoja osia, joten vaunun osien säilyttäminen vie todella paljon vähemmän tilaa kuin perinteisen yhdistelmävaunujen osien säilyttäminen.
Vaunut ovat todella laadukkaan ja olivat meille arjen pelastus. Vaunut liikkuvat ja kääntyvät kevyesti ja pienet yksityiskohdat tekevät niistä arvokkaat apurit aina ensi päivistä taaperoikään asti. Esimerkiksi magneetilla toimiva ja tilava tavarakori, säädettävä työntöaisa, pitkälle tuleva kuomu ja ratasosa, jonka saa täysin makuuasentoon, toivat arkeemme helpotusta. Tarvittaessa adaptereilla runkoon saa myös ainakin cybexin kaukalon kiinni.
Mukana siis kaikki tarvittavat osat sekä kantokoppaa että ratasosaa varten, sekä ohjeet, joiden avulla niiden välillä voi tarpeen mukaan vaihdella. Näiden lisäksi mukaan tulee söpö pandakuvioinen Kurtis vaunuverho sekä cybexin oma mukiteline.
Kaikki osat ovat ehjiä ja toimivia ja vaunut ovat pieniä käytön jälkiä lukuunottamatta oikein hyvässä kunnossa. Ainoa esteettinen haitta on, että työntöaisan pinnoitteet ovat hieman lähteneet, nämä näkyy tarkemmin kuvissa.
Sopimuksen mukaan nouto onnistuu myös Vantaalta.
Käyttäjäprofiili
Kirjaudu sisään, jos haluat nähdä profiilin ja lähettää viestejä.
Kirjaudu sisäänIlmoituksen metatiedot
Viimeksi muokattu: 1.8.2025 klo 22.35 ・ Ilmoituksen tunnus: 28015689