Kuvagalleria
8-vuotias suomenhevosruuna
Tuotteen kuvaus
Säkäkorkeus: 165 cm
Sukupuoli: Ruuna
Syntymävuosi: 2017
"Lupu" eli Nurven Lupaus etsii uutta sydänystävää. Ikää ruuna-pojalla on 8-vuotta, josta 3-vuotiaaksi asti ajettu, jonka jälkeen laitettu satulaan. Viimeiset pari vuotta ollut epäsäännöllisessä liikkeessä ratsain, irtojuoksuttaen ja ohjasajaen. Isot laadukkaat liikkeet, joissa liikkuu omalla moottorilla.
Urheilullinen runko, vaikkakin hieman heinästä nyt pyöräkkänä, korkeutta n. 165cm. Tarvitsee uudelleen lihaksiston kehittämistä. Kaikkia askellajeja harjoitettu, ymmärtää väistättävät avut, taivutukset, etu- ja takaosakäännökset, jne. Jäänyt kesken oman kroonisen aikapulan vuoksi.
Kyseessä on herkkä poika, joka tarvitsee arkeen säännöllistä, aktiivista tekemistä ja rutiinia, jota itsellä ei ajanpuutteen vuoksi ole mahdollista tarjota. Herkkyytensä vuoksi ja tekemistä tarvitsevana alkaa nähdä mörköjä aktiviteetin puuttuessa. On kuitenkin lapsenkin käsiteltävissä perus hoitotoimissa, ratsastaessa ei aran hevonen.
Ja koska kukaan ei ole täydellinen;
✔️Ruokinnassa tulee huomioida tiheät ja säännölliset heinäannokset, sekä rehut ilman viljoja ja sinimailasta. (Equigard ollut sopivin)
✔️Pojalla on vtj polvi väljempi, ei vaikuta liikkeeseen lihaksiston ollessa tikissä, muutoin ponnistus väsyy
✔️Hankaa lievästi, loimittamalla ok
Muutoin tiettävästi terve, kasvattaja esittelee. Esitellään siis omanlaisena laadukkaana, keskeneräisenä aihiona/projektina ratsuksi, joka huomioitu hinnassa. Laadukas yksilö jollekin silmäteräksi.
Käyttäjäprofiili
Kirjaudu sisään, jos haluat nähdä profiilin ja lähettää viestejä.
Kirjaudu sisäänIlmoituksen metatiedot
Viimeksi muokattu: 2.8.2025 klo 5.38 ・ Ilmoituksen tunnus: 28086986