Kuvagalleria
XBOX Series X 1TB
Tuotteen kuvaus
Kunto: Kohtalainen
Alusta: Xbox Series
Myyntiin viime kesänä ostettu Series X konsoli 1TB muistilla. Vähälle käytölle jäänyt ja nyt kun olin myyntiin pistämässä niin huomasin että HDMI portissa on vikaa. Kokeiltu kahdella eri piuhalla sekä kahdella eri monitorilla.
Vika on sen tyyppinen että piuha on portissa aika löysä, jonka olin jo huomannut kun sen uutena ostin. Sain kuvan monitoriin kyllä sitä hiukan räpläämällä, ja kun kuva tuli se myös pysyi siinä aika hyvin vaikka piuha hiukan liikahtikin. Ongelmana tosin se, että siinä saattaa parikin minuuttia mennä ennenkuin sen kuvan saa piuhaa liikuttelemalla esiin ja jos piuhaa vähän enemmän siirtelee se myös sitten toki siitä häviää.
Toisessa kuvassa kyseinen portti jossa hiukan ympärillä jälkiä sen vuoksi että yritin vähän niitä pinnejä nostaa.
Hinta alennettu vian vuoksi joka pikaisen Googletuksen mukaan maksaisi 100-150€ korjata.
Uskoisin että jos vähän kärsivällisyyttä on niin saattaa saada konsolin kotona toimimaan näinkin, mutta varsinkin jos on eläimiä tai lapsia niin sitten sitä korjausta suosittelen.
Konsoli palautettu tehdasasetuksille.
Mukaan konsolin lisäksi, virtajohto sekä HDMI kaapeli. Ohjaimesta 30€ lisää.
Nouto Atalasta ja maksu käteisellä.
Käyttäjäprofiili
Kirjaudu sisään, jos haluat nähdä profiilin ja lähettää viestejä.
Kirjaudu sisäänIlmoituksen metatiedot
Viimeksi muokattu: 18.8.2025 klo 14.11 ・ Ilmoituksen tunnus: 28940195