Kuvagalleria
Nintendo Switch Joy-Con ohjaimet (CIB)
Myydään
40 €
Tuotteen kuvaus
Kunto: Kuin uusi
Alusta: Nintendo Switch
Tässä uudenveroiset Joy-Con ohjaimet Nintendo Switchille. Joy-conit ovat väriltään Blue/Neon Yellow.
Ohjaimet ostettu 08/2022 Prisman asiakasomistajapäiviltä hieman halvemmalla hinnalla sillä ajatuksella, että ne toimivat varaohjaimina, jos konsolin mukana tulleet ohjaimet menevät rikki tai jos tulee tarvetta ylimääräisille ohjaimille isommalla porukalla. Ohjaimilla ei lopulta ole näinä kolmen vuoden aikana ollut käytännössä yhtään käyttöä, käytin niitä itse lyhyen ajan, mutta niillä on pelattu yhteensä korkeintaan 10 tunnin ajan, eli ovat jääneet todella vähälle käytölle.
HUOM! Lisäsin kuviin vertailun näistä kahdesta ohjaimesta ja niissä näkyy, että keltaisen ohjaimen liitoskohdat eivät ole aivan kohdakkain, kuten tuossa sinisessä ohjaimessa. En tiedä onko kuvissa näkyvä ero syypää tähän, mutta tuo oikeanpuoleinen keltainen ohjain ei lukkiudu ja "naksahda" konsolin raiteisiin yhtä napakasti kuin tuo sininen tai minun muut joy-conit. Keltaisen joy-conin toiminnassa ei ole siis mitään vikaa ja se ei esimerkiksi luiskahda vahingossa pois konsolista, vaan pysyy kyllä hyvin konsolissa kiinni, eli kyseessä on pieni asia, mutta olen tarkka näistä asioista ja koen tuon olevan ilmoittamisen arvoinen asia. Kun ostin tämän ohjainparin alunperin, palautin sen tästä syystä Prismaan tuotteen takuun nojalla ja sain sieltä uuden parin. Ja tämä myynnissä oleva pari on kyseinen jälkimmäinen ohjainpari, jossa on sama pieni "vika" kuin siinä palautetussa parissa (jossa kyseinen "vika" oli myöskin keltaisessa ohjaimessa). En siis tiedä sattuiko minulle juuri myymälän kaksi "viallista" pakettia, vai onko tässä väriyhdistelmässä joy-coneja tuo ollut yleisempi tuotantovika.
Ohjaimet ovat kuitenkin siis uudenveroisia ja täysin siinä kunnossa kuin ostohetkelläkin, joten olen ottanut tämän "vian" huomioon hinnassa.
(Minulla on samaan aikaan myynti-ilmoitus tästä ohjaimesta myös Huuto.netissä)
Ohjainpaketti löytyy Jyväskylästä, eli nouto on mahdollista sieltä. Noutaessa maksu MobilePaylla.
Postittaessa ostaja maksaa postikulut ja kaupat tapahtuvat ToriDiilin kautta.
Käyttäjäprofiili
Kirjaudu sisään, jos haluat nähdä profiilin ja lähettää viestejä.
Kirjaudu sisäänIlmoituksen metatiedot
Viimeksi muokattu: 19.8.2025 klo 19.03 ・ Ilmoituksen tunnus: 28950614