
Kuvagalleria
Pukeutumisen kuvaus
Myydään
Tuotteen kuvaus
Myydään siisti ja hyväkuntoinen tutkimus, kirja:
Minna Uotila
Pukeutumisen kuvaus - Femenologis-eksistentialistinen lähestyminen pukeutumiskuvuen tekemiseen ja tulkintaan
Julkaistu 1995, Yliopistopaino
- Pukeutumisen kuvaus on portti ihmisen todellistumisen perusteisin. Se on tutkimus ihmisen kuvauksellisuudesta, olemassaolon ainutkertaisuudesta ja sen nimetömāstå lạadukkuudesta.
Tohtori Minna Uotila kuvaa tavallisen ihm|sen kuvallisen eetoksen kehitystä ja etsii samalla pukeutumisen kuvien kautta omaa tarkoitettaan: sitä mitä hän tuntee ihmisyyttä ja ihmisenă olemista kohtaan. Esilin kasvaa perustava kysymys nykyihmisen mahdollisuudesta määritellä omat rajansa ja ehtonsa, se mitä hänen kuvaansa voi kulloinkin kuulua ja mitä sihen sopii ulkoapäin tuoda.
Uusi tapa puhua ihmisen todellistumisen muodoista pyrki Uuden aallon tapaan tavoittamaan aitouden arjen pinnistelemättömyydestä ja antamaan ihmisen kuvista löytämilleen
merkityksille uuden muodon. Lopputulos - Uusi pukeutumiskuva - on pukeutumiskuvan kehykseen tallennettu tapahtuma, arkipäivän kohtaamistilanteissa muotoutuva pienoiskertomus ajan suuressa kertomuksessa. Näitä pieniä kuvakertomuksia kuvaaja lähestyy jälkinä ihmisen tăälläolosta, hänen läsnäolonsa toteutumisesta tai toteutumattomuudesta, kuvallisen tarkoitteen paljastumisesta tai sen tarkoituksellista häivyttämisestä.
Tämä kirja on uusi avaus pukeutumisentutkimuksessa. Kirįoittaja rakentaa omaehtoisesti kuvaa inhimillisten tekojen ja ratkaisujen ajasta ja paikasta. Han ammentaa mm.
valokuvan- ja elokuvantutkimuksesta, arkkitehtuurista ja kirjallisuudentutkimuksesta, mutta puhuu yli tieteen ja taiteen perinnäisten rajojen. Kāsillā on haastava teos jokaiselle ihmisen todellistumisen muodoista kinnostuneelle; kāsi- ja taideteollisuusalojen, taidekasvatuksen, elokuva- ja valokuvataiteen, arkkitehtuurin, kirjallsuuden ja draaman
opettajille ja opiskelijille.
18 + postikulut 6,90
Postikuluja yhdistellään kaikista ilmoituksistani
Käyttäjäprofiili
Kirjaudu sisään, jos haluat nähdä profiilin ja lähettää viestejä.
Kirjaudu sisäänIlmoituksen metatiedot
Viimeksi muokattu: 6.9.2025 klo 19.47 ・ Ilmoituksen tunnus: 29930091