
Kuvagalleria
Batman lehdet (englanninkieliset) - 1090 kappaletta
Myydään
2 000 €
Tuotteen kuvaus
Kunto: Hyvä
Tässä myyntipaketissa on noin 1090 kappaletta hyväkuntoista englanninkielistä Batman lehteä, joten pyytämäni hinta on vain alle 2,2€/kappale.
Lukumäärä ei ole aivan tarkka, koska joukossa on alla listattujen lehtien lisäksi erikoisnumeroita (annuals, cross overs), joita en ole erikseen listannut itselleni. Toki on myös aivan marginaalinen mahdollisuus, että listaamistani lehdistä voisi puuttua 1-2 numeroa (mikäli olisin tehnyt aikoinaan jonkin virheen näiden varastoinnin yhteydessä). Olen laittanut lehdet säilytykseen ja listannut ne hankinta-aikaan itselleni, enkä tarkastanut nyt myynti-ilmoitusta tehdessä jokaista lehteä erikseen. Kovin todennäköistä tuo ei kuitenkaan liene.
Paketti sisältää seuraavat lehdet:
Batman 313-713 (puuttuu 404-407)
Detective Comics 496-881
Shadow of the Bat 1-94 (kaikki)
Legends of the Dark Knight 1-214 (kaikki)
Suuri osa lehdistä on lukemattomia ja Nm/NM- kunnossa. Vanhemmat lehdet ovat VG-Fine tasoa. Paketista kiinnostunut ostaja voi tulla tutkimaan lehdet ja niiden kunnon ennen ostopäätöstä.
Laita viestiä huudon kautta tai maililla (juha.keskinen@gmail.com)
Mikäli koko paketti ei mene helposti kaupaksi, voin kuunnelle myös erillisiä tarjouksia sarjoista. Yksittäisiä lehtiä en ala myymään.
Otin kuvat lehdistä niiden säilytyspusseissa, joissa lehdet on nipuissa.
Lehtien kansikuvat (stock-kuvat, ei minun lehdistäni) voi käydä katsomassa ao linkkien takaa.
Kyseessä on sen verran suuri määrä lehtiä, että mieluummin nouto tai toimitus. Mutta jos joku pidemmältä haluaa ostaa nämä, hankin kyllä riittävän määrän laatikoita postitusta varten ja selvitän tarkat toimituskulut.
Kansikuvat:
Batman: https://www.milehighcomics.com/cgi-bin/backissue.cgi?action=list&title=07729452144&snumber=1
Detective Comics: https://www.milehighcomics.com/cgi-bin/backissue.cgi?action=list&title=24427252592&snumber=1
Shadow of the Bat: https://www.milehighcomics.com/cgi-bin/backissue.cgi?action=list&title=08688021800&publisher=DC&snumber=161&instock=0
Legends of the dark knight: https://www.milehighcomics.com/cgi-bin/backissue.cgi?action=list&title=49676586280&snumber=1
Hakusanat: Batman, DC, Lepakkomies, Robin, Dark Knight
Käyttäjäprofiili
Kirjaudu sisään, jos haluat nähdä profiilin ja lähettää viestejä.
Kirjaudu sisäänIlmoituksen metatiedot
Viimeksi muokattu: 20.10.2025 klo 18.07 ・ Ilmoituksen tunnus: 30393218







