
Kuvagalleria
Kattokruunu, kattovalaisin, Hedengren
Myydään
20 €
Tuotteen kuvaus
Kunto: Hyvä
Euroopassa valmistettu (CE) kaunis ja hieman jo patinoitunutkin kattokruunu, joka tunnistetietojen mukaan yli satavuotiaan suomalaisen perheyrityksen, Hedengrenin, myymä. Ovat luultavasti maahantuoneet tämän joskus. Ko. yritys toimii edelleen turva- ja talotekniikan alalla, ja on vaikea sanoa, minkä ikäinen tämä valaisin on. Tyyli on toki vanhahtava/vintage, mutta voihan kyseessä olla silti melko moderni tuote. Hiukan kuitenkin jo patinoitunut metalliosistaan. Todella kaunis! 🙂
Melko painava kupujen takia, joten pitää olla tukeva kattokiinnitys. Kiinnitys sokeripalaan, kevi-johtokin on (maadoitus).
Huurrelasikuvut ovat siistit ja ehjät lukuunottamatta aivan pientä reunavikaa, joka havaittavissa yhdessä kuvuista. Itse en olisi moista edes huomannut silmilläni, mutta kupuja pestessä karheus tuntui sormenpäihin. Kuvut saa siis helposti ja kokonaan irti, kun tekee mieli pestä pölyt pois. 🙂 Sähköosat moitteettomat.
Tämän oli tarkoitus tulla meidän omaan keittiöön, mutta päädyimmekin kirkaslasisiin kupuihin eli toiseen valaisimeen.
Hinta 20 euroa. Nouda tämä Vanhasta Raumasta.
Käyttäjäprofiili
Kirjaudu sisään, jos haluat nähdä profiilin ja lähettää viestejä.
Kirjaudu sisäänIlmoituksen metatiedot
Viimeksi muokattu: 24.9.2025 klo 8.12 ・ Ilmoituksen tunnus: 30747541