Kuvagalleria
Ruokala Lokki (2006) DVD
Tuotteen kuvaus
Kunto: Kuin uusi
Kunto uudenveroinen. Siistit kannet ja naarmuton levy.
Lähetys onnistuu myös ilman Toridiiliä kuplamuovikuoressa 4,60 euroa.
Katso myös muut kohteet. Samoilla postikuluilla toinenkin DVD / Blu-ray ja useampi 7 euron pakettitoimituksella.
Eräänä kesäpäivänä Helsingin Punavuoressa ovensa avaa pieni japanilaisravintola nimeltä Ruokala Lokki. Ravintolaa pitää 38-vuotias japanilaisnainen Sachie, joka haluaa tarjota suomalaisille japanilaisen ruoan ohella myös japanilaishenkistä sielunruokaa. Suomalaisten houkutteleminen tähän yksinäisen Sachien pitämään pieneen ravintolaan osoittautuu kuitenkin haasteelliseksi. Onneksi Sachie tutustuu yksin Suomeen saapuneeseen Midoriin sekä ravintolansa ainoaan asiakkaaseen, japanilaiseen kulttuuriin hurahtaneeseen, Tommi Hiltuseen, joiden avulla ravintola alkaa vähitellen saada lisää asiakkaita. Ruokala Lokki on viehättävä ja sympaattien tarina ihmisistä vieraan kulttuuriin keskellä. Elokuva perustuu suositun japanilaiskirjailija Yoko Muren romaaniin. Ohjaaja naoko Ogigami palkittiin Berliinin elokuvajuhlilla edellisestä elokuvastaan Barber Yoshino.
Käsikirjoitus:
Yôko Mure
Naoko Ogigami
Näyttelijät:
Hairi Katagiri
Satomi Kobayashi
Tarja Markus
Masako Motai
Jarkko Niemi
Markku Peltola
Kesto: 102 min
Profiilin tiedot
Kirjaudu sisään, jos haluat nähdä profiilin ja lähettää viestejä
Kirjaudu sisäänIlmoituksen metatiedot
Viimeksi muokattu: 10.5.2024 klo 11.04 ・ Ilmoituksen tunnus: 3088570