Kuvagalleria
Certina Labora 1940 luvulta / swiss made / koko 34,5mm
Myydään
199 €
Tuotteen kuvaus
Kunto: Hyvä
Merkki: Certina
Sukupuoli: Miehet
Myyntiin Certina Labora koko 34,5mm
Mukaan laatikko sekä nailon ja nahkaranneke.
Ulkoisesti todella siisti ja testerin mukaan koneisto myös kunnossa.
Työmiehelle kunnon kello 😊
Certina tehtaan johtotähtenä jo 40-luvulta oli ollut että, se tekee mahdollisimman kestäviä ja luotettavia kelloja, jotka kestävät myös ruumiillisen työn aiheuttamat rasitukset. Sen ensimmäinen ala-brändi oli ollut 40-luvulla alkanut Labora, jonka latinasta juontuva nimi viittasi työntekoon/ työskentelyyn. Tuohon aikaan oli tapana ottaa kello pois ranteesta, kun alkoi tekemään ruumillista työtä, jotta kallis kello ei rikkoonnu iskujen tai hikoilun seurauksena. Kun kellon otti pois ranteesta ja laittoi esim takin päälle oli tietysti vaara että joku pihistää kellon. Aika oli kuitenkin tarpeellinen, jotta tiesi ruokatunnin ja työpäivän päättymisajan. Jos kelloa ei tarvinnut ottaa pois säästyi mahdolliselta varkaudelta, eikä aikaa tuhlautunut kello luona käymiseen, kun halusi tietää ajan. Kyseessä oli siis koko rannekellon kätevyys. Labora oli tämänpäivän silmin hyvin peruskello: iskusuojaus, heijastavat osoittimet (radium) ja vesisuojaus/waterproof, tultaessa 50-luvun lopulle ja sen ominaisuudet iskusuoja ja tiivisteet olivat yleistyneet liki kaikkiin Certinoihin ja sen kilpailijohin, tarvittiin siis jotain uutta kilpailijoiden haastamiseen.
Käyttäjäprofiili
Kirjaudu sisään, jos haluat nähdä profiilin ja lähettää viestejä.
Kirjaudu sisäänIlmoituksen metatiedot
Viimeksi muokattu: 20.10.2025 klo 18.04 ・ Ilmoituksen tunnus: 32015156