Kuvagalleria
Irlannincob ori
Myydään
6 000 €
Tuotteen kuvaus
Säkäkorkeus: 160 cm
Sukupuoli: Ori
Syntymävuosi: 2012
Elämäntilanteen vuoksi etsinnässä todella ihanalle orille uusi koti. Hän on ollut minulla syntymästä saakka, hänen kanssaan on maastakäsitelty ja ratsastettu. Hän omaa hienot liikkeet.Hän tykkää kovasti tehdä ihmisen kanssa. Hän on kiltti hoitaa.
Elänyt pihatossa toisen orin kanssa mutta osaa asua myös tallissa. On kuljetettu näyttelyissä ja ollut asumassa jonkun aikaa myös siittolassa. Menee koppiin mutta joskus vähän hermostunut matkustaja(johtuu liian vähäisestä matkustus kokemuksesta)ei kuitenkaan ole riehunut.
Kavioita vuolti, ei ole ollut kengässä. Ollut yksi sama kengittäjä lähes hänen elämänsä ajan. Tiettävästi terve. Saa teettää haluamansa ostotarkastuksen oma kustanteisesti.
Meillä ollut aina myös tammoja ja hän on myös astunut ori ja tietää olevansa ori. On kuitenkin käsiteltävissä. Mieluusti ihmiselle jolla kokemusta oreista. Ja ihmiselle joka haluaa mennä myös hevosen ehdoilla ja kohtelee hevosta hyvin. Hevonen on itselle erityisen tärkeä.
Ei lasten leluksi, eikä ratsastuskouluun.
Eikä ole pakko myynnissä.
Myös mahdollista ylläpitoa alkuun voin harkita.
Käyttäjäprofiili
Kirjaudu sisään, jos haluat nähdä profiilin ja lähettää viestejä.
Kirjaudu sisäänIlmoituksen metatiedot
Viimeksi muokattu: 11.11.2025 klo 11.40 ・ Ilmoituksen tunnus: 33000816