
Kuvagalleria
Nicholas Schaffner: Pink Floydin Odysseia *uusi kirja*
Myydään
30 €
Tuotteen kuvaus
Kunto: Uusi
Pink Floyd on yksi popmusiikin historian menestyneimpiä mutta myös arvoituksellisimpia orkestereita. Pink Floydin odysseia kertoo yhtyeen oudon matkan rakkauden kesästä punkin vuoteen nolla ja edelleen ekstaasinappien aikaan. Tarinan keskiössä on bändin perustaja Syd Barrett, jonka yhtye menetti LSD:lle jo 1960-luvun lopulla, mutta jonka muisto kaikui sen musiikissa vielä vuosikymmen myöhemmin. Pienestä psykedeelisestä popbändistä kasvoi 70-luvun mittaan progressiivisen rockin suurin, myyvin ja visuaalisesti vaikuttavin ryhmä; punkkarien parjaama dinosaurus, jonka musiikki on kuitenkin kestänyt aikaa usein parjaajiaan paremmin.
Pink Floydin odysseia kertoo kuinka Roger Waters, David Gilmour, Rick Wright ja Nick Mason soittivat muinaisen Pompeijin raunioissa ja kuinka syntyi yli kolmetoista vuotta myyntilistoilla pysynyt menestyslevy Dark Side of the Moon. Teos kertoo lentävästä siasta Lontoon yllä ja siitä, kuinka giganttinen The Wall -projekti repi yhtyettä yhä enemmän erilleen. Kirjassa kerrotaan myös, miten yhtye menetti lauluntekijänsä jo toistamiseen basisti Roger Watersin eron myötä ja miten Pink Floyd syntyi vielä kerran uudelleen keskellä riitoja, epäuskoa ja oikeusjuttuja.
”Pink Floydin odysseia on eräs parhaita lukemiani suomennettuja bändihistoriikkeja.”
- Jukka Viitasaari, Keskisuomalainen
”Tämä on mielikuvitusta kutkuttava odysseia.”
- Markku Salmi, Rytmi
Kustantaja: WSOY
Sidosasu: Kovakantinen
512 sivua
ean: 9789510318362
Ilmestymisvuosi: 2006
Myynnissä uusi ja lukematon kappale tästä kauan sitten loppuunmyydystä hienosta Pink Floyd-kirjasta.
Ostajalle postikulut 8 €, useamman tuotteen ostajalle yhdistelen mielelläni postikulut. Myös nouto onnistuu.
Käyttäjäprofiili
Kirjaudu sisään, jos haluat nähdä profiilin ja lähettää viestejä.
Kirjaudu sisäänIlmoituksen metatiedot
Viimeksi muokattu: 24.11.2025 klo 14.18 ・ Ilmoituksen tunnus: 33626918

