Kuvagalleria
Olli Mäenpää - Oikeus hyvään hallintoon kirja
Myydään
12 €
Tuotteen kuvaus
Kunto: Hyvä
Olli Mäenpää
Oikeus hyvään hallintoon
Helsingin yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan julkaisuja
Forum iuris
kirja käsittelee hallinnon oikeuden perusteita ja hyvän hallintotavan vaatimuksia. Teos soveltuu oikeustieteelliseen opiskeluun ja hallinnon tutkimukseen.
FORUM IURIS
HELSINGIN YLIOPISTON OIKEUSTIETEELLINEN
TIEDEKUNTA
Jokaisella on perustuslain mukaan oikeus hyvään hallintoon. Se edellyttää muun
muassa, että viranomaiset toimivat lain mukaan, puolueettomasti ja avoimesti.
Julkisia palveluja toteutettaessa ja hallintopäätöksiä tehtäessä on niin ikään
otettava huomioon hyvää palvelua, tasapuolisuutta ja luottamuksen suojaa
edellyttävät periaatteet. Myös asiakkaalla on erilaisia oikeuksia ja velvollisuuksia
hallintoelinten kanssa asioidessaan.
Teos pyrkii antamaan jäsennellyn yleiskuvan hyvän hallinnon sisällöstä ja
merkityksestä. Samalla selvitetään oikeusturvan perusteita hallintoasian käsittelyssä.
Oikeustieteen tohtori Olli Mäenpää on hallinto-oikeuden professori Helsingin yliopiston oikeustieteellisessä tiedekunnassa.
ISBN 978-952-10-3755-9
ISSN 1456-842X
9
789521 037559
Myydään hyväkuntoinen kirja.
Nouto Pasilan aseman läheltä ja postitus ok.
Muita minulla myynnissä olevia kirjoja löydät tuon linkin avulla. Samalla postimaksulla tulee useampikin kirja:
https://www.tori.fi/profile/ads?userId=799314337
Jos haluat etsiä minun ilmoituksista jotain avainsanaa, korvaa tuossa haussa ”oikeus*” haettavalla tekstillä:
https://www.tori.fi/recommerce/forsale/search?q=oikeus*+273379
ooo
Käyttäjäprofiili
Kirjaudu sisään, jos haluat nähdä profiilin ja lähettää viestejä.
Kirjaudu sisäänIlmoituksen metatiedot
Viimeksi muokattu: 25.12.2025 klo 18.03 ・ Ilmoituksen tunnus: 34873323