Kuvagalleria
Aria Stratocaster vm. 1977
Myydään
325 €
Tuotteen kuvaus
Kunto: Hyvä
Kitaran tyyppi: Sähkökitarat
Myytävänä Aria Stratocaster sähkökitara vuodelta 1977. Tämä vintagea ja mojoa täynnä oleva lähes 50 vuotta sitten Matsumokun tehtaalla valmistettu Stratokopio on oivallinen esimerkki japanilaisesta soitinrakennustaidosta 1970-luvun lopulta, jolloin muutama japanilainen tehdas valmisti niin laadukkaita kopioita amerikkalaisista tunnetuista kitaramerkeistä, että USA:ssa hermostuttiin tosissaan. Monet näistä ns. Lawsuit-malleista ovatkin soittimina vähintään esikuviensa veroisia ja jotkut jopa parempia soittimina. Niin tämäkin Aria ja instrumenttina tämä ei kalpene pätkääkään alle tuhannen euron Stratocasterien rinnnalla. Päinvastoin tässä puut ovat kuivaneet, asettuneet ja eläneet elämänsä, joten tämä kitara soi komeasti ja puut resonoivat mainiosti.
Tämä 1977 valmistettu kitara on vuosien varrella kokenut kovia. Tehtaalta kitaran body lähti upeassa sunburst-värityksessä, mutta minulle tullessaan siitä oli poistettu tehtaan maalipinta osaamattomasti ja sen jälkeen maalattu huolimattomasti punaiseksi. Niinpä olen itse hionut ja maalannut kitaran uudelleen kuvan mukaiseksi ja vaikkei se nytkään missään tapauksessa virheetön ole ja jotain pientä dingiä ja painaumaa voi yhä tarkkaan tihrustamalla kitaran pinnoista löytyä, niin yleisilmeeltään kitara on varsin asiallisessa kunnossa, kuten oheisista kuvistakin voi nähdä.
Alkuperäisiä mikkejä kitarassa ei ymmärtääkseni enää ole. Kaula- ja keskimikkeinä siinä on jotkut nimettömät, mutta varsin perinteiset Stratosoundit tarjoavat Alnico V-mikit ja tallamikkinä Seymour Duncanin SSL-3, joka sitten hieman kuumempana yksikelaisena mikkinä lähestyy tehoiltaan ja soundeiltaan jo humbucker-osastoa.
Kitaran kaulan nauhat ovat varsin mainiossa kunnossa, sillä ne on vastikään kunnostettu kitaraseppä Rauno Härösen toimesta hyvään iskuun. Kaulassa näkyy eniten lähes 50-vuotiaan kitaran ikä. Kaulan lakkaus on halkeillut monista kohtaa ja lakkaa puuttuu useista paikoista kaulan reunoilta. Nämä ovat kuitenkin ainoastaan kosmeettisia jälkiä eli sitä kuuluisaa aitoa relikoitumista, joka ei vaikuta soitettavuuteen tai kitaran käytettävyyteen. Päinvastoin se lisää kitaran katu-uskottavuutta ja eipähän tarvitse alkaa heti keinotekoisesti relikoimaan tätä kaulaa ainakaan rälläkän kanssa, jota sitäkin jotkut kuulemma tekevät?
Kitarassa säädöt ovat kohdillaan. Alkuperäinen vibratalla kestää mukavasti kevyttä käyttöä vireen pitäen ja soitettavuudeltaan tämä on kiva soitettava. Kaulassa on myös ymmärtääkseni alkuperäiset virittimet, joilla kitaran saa hyvin vireeseen ja se myös pysyy vireessä.
Hintapyyntinä minulla on tälle mojoa tihkuvalle ja erittäin asialliselle, kohta 50 vuotiaalle Stratocasterille on 325 euroa/asiallinen tarjous.
Kitara löytyy Oulusta ja täällä sitä pääsee testaamaan ihan kunnon volumeilla ennen kaupan tekemistä. Kaupat siis naamatusten Oulussa.
Käyttäjäprofiili
Kirjaudu sisään, jos haluat nähdä profiilin ja lähettää viestejä.
Kirjaudu sisäänIlmoituksen metatiedot
Viimeksi muokattu: 27.12.2025 klo 22.16 ・ Ilmoituksen tunnus: 34942051