Kuvagalleria
🐾 Uusi rakastava koti aikuisille huskytytöille
Myydään
900 €
Tuotteen kuvaus
Ikä: 4 vuotta tai yli
Etsimme raskain sydämin, mutta harkiten tehdyn päätöksen myötä uusia koteja kahdelle rakkaalle huskynartullemme. Päätös on syntynyt ison elämänmuutoksen myötä sekä useiden kuormitustekijöiden myötä, joita emme ole osanneet ennakoida. Olemme joutuneet myöntämään, että aikamme ja voimavaramme eivät valitettavasti oikein enää riitä tarjoamaan koirille sitä huomiota ja liikunnan määrää, jonka ne ansaitsevat. Koirien hyvinvointi on meille tärkeintä. Molemmat tytöt ovat tulleet meille pentuina hyviltä ja luotettavilta kasvattajilta, Suomessa syntyneet. He ovat mikrosirutettuja, heillä on Suomen Kennelliiton Rekisteritodistukset ja heidät on rekisteröity myös Ruokaviraston rekisteriin (31.1.26).
Sera on tottunut olemaan myös yksin. Lumista emme tiedä, miten sopeutuisi ainoaksi koiraksi, sillä on ollut koko ikänsä Seran kanssa. Toivomme heille ensisijaisesti yhteistä kotia, mutta mikäli tämä ei toteudu, tärkeintä molemmille on oikeanlainen ympäristö. Jos koet tämän ilmoituksen luettuasi, että sinulla/teidän perheellä voisi olla tarjota toiselle tai molemmille uusi koti, niin laita ihmeessä viestiä, niin keskustellaan lisää🐺
🐺 Sera/ Sudensuukon Kattegat Cutieface, 5 vuotta (synt.13.9.2020)
Sera on fiksu, herkkä ja hyvin ihmisläheinen koira, joka kiintyy omaan ihmiseen/ihmisiin vahvasti. Hän viihtyy lähellä ja nauttii rauhallisesta, ennakoitavasta arjesta. Sera tulee pääsääntöisesti hyvin toimeen muiden koirien kanssa ja koirapuistossa on sujunut hyvin, vaikka hän ei ole yhtä leikkisä kuin Lumi ja saattaa puuhata itsekseen omia juttujaan. Vapaana juoksemisesta nauttii kovasti.
Sera on asunut meillä aiemmin kaksosten kanssa, jotka olivat 6-vuotiaita koiran tullessa perheeseen, joten isommat lapset ovat ok. Uusi vauva-arki muutoksineen on stressannut Seraa kovasti, joten häntä ei luovuteta kotiin, jossa on vauvoja tai aivan pieniä lapsia.
🐺 Lumi / Canever Power of Beauty, 4 vuotta (synt. 22.9.2021)
Lumi on luonteeltaan pentumainen, höpsö, iloinen ja leikkisä muiden koirien kanssa. Hän on hyvin ihmisläheinen ja nauttii huomiosta ja yhdessä tekemisestä. Lumi on suhtautunut vauvaan erittäin ystävällisesti, hän on rauhallinen ja sopeutuvainen. Hän on sosiaalinen ja avoin sekä kekseliäs, hän on esimerkiksi taitava karkaamaan ulko-ovesta, jos siihen tarjoutuu tilaisuus.
Molemmat leikkivät rodunomaiseen tapaan aika rasavillisti ja arat/pienet koirat eivät sovi leikkikavereiksi. Molemmat viihtyvät hienosti autossa. Hoitotoimenpiteet sujuvat hyvin. Ruokana laadukas Monster-nappula, joka on sopinut hyvin. Lisäksi luita, jonkin verran kotiruokaa sekä raakaruokaa tai märkäruokaa joskus nappulan lisänä. Molemmat osaavat peruskäskyt, kuten istu, maahan, odota, koske, vasen, oikea, tassu ym. Rodunomaisesti he eivät ole miellyttämisenhaluisia (välillä korvat ovat lähinnä koristeena), mutta arjen perusasiat sujuvat hyvin ja yhteistyö toimii, kun motivaatio on kohdallaan. Asiaa auttaa, että ovat erittäin persoja nameille.
Molemmat ovat erittäin ahneita: jos reppuun, taskuun tai laukkuun on jäänyt mitään syötävää, se taatusti kaivetaan esiin parempiin suihin ja keittiössä yritetään varastaa ruokaa pöydältä ja tasoilta.
Hihnassa kulkevat pääasiassa hyvin vetämättä. Ohitukset sujuvat yleensä namin kanssa ihan hyvin. Joskus kemiat vaan ei natsaa ja homma saattaa mennä rähjäämisen puolelle. Koirahoitoloissa ja kotihoitopaikoissa on aina mennyt hyvin.
Eläinlääkäri on tehnyt molemmille tammikuussa 2026 perustutkimuksen – molemmat todettu terveiksi. Rokotukset kunnossa. Koirat ovat olleet koko elämänsä terveitä. Molemmat koirat ovat steriloituja. Pentuina madotukset hoidettu ohjeiden mukaan. Ekoina vuosina myös vuosittain madotettu, mutta viime vuosina ei enää, koska nykysuositus on madottaa vain varmistetun diagnoosin tai perustellun epäilyn takia eikä varmuuden vuoksi.
Meillä koirat ovat olleet päiväajat lenkkien välissä kopillisessa ulkotarhassa ja illat sekä yöt sisällä perheen kanssa. Yksinolo työpäivien ajan myös sisällä on sujunut hyvin, kun sisätilat on rajattu niin, ettei ole pääsyä koko taloon. Kummallakaan ei ole eroahditusta. Molemmat koirat nukkuvat mieluiten sängyssä jalkopäädyssä, ja toivomme heille kotia, jossa he saavat olla mukana arjen touhuissa lähellä omia ihmisiään. Ulkotarha on hyvä, mutta ei ole välttämätön, mikäli koirat pääsevät muuten hyvin ulkoilemaan. Ihanne olisi oma aidattu piha, jossa he voisivat helposti vapaana kirmailla.
Vetämistä ei ole harjoiteltu systemaattisesti, mutta jonkin verran on juostu, mistä molemmat pitävät. Uskomme, että halutessaan heistä saisi mainiot kaverit vetohommiin, kuten juoksuun, kickbikeen tai muuhun vastaavaan harrastukseen.
Koirapuistoissa olemme käyneet säännöllisesti ja kokemukset ovat olleet pääosin hyviä.
Molemmilla on riistaviettiä, minkä vuoksi heitä ei voi pitää vapaana.
Toivoisimme, että saisimme jatkossakin olla koirien elämässä mukana kuulumisten muodossa ja mahdollisuuksien ottaa vaikka joskus hoitoon. Koirat ovat meille rakkaita perheenjäseniä, ja tästä syystä tämä päätös on ollut äärimmäisen raskas.
Etsimme rauhassa ja huolella koteja, joissa koirat saavat elää tasapainoista, aktiivista ja rakastavaa elämää. Kerrothan viestissäsi, millainen koti ja arki sinulla olisi tarjota. Koiria ei luovuteta ensimmäisiksi koiriksi eikä ilmaiseksi, jotta voimme varmistua uuden mahdollisen kodin sitoutumisen koiriin.
Myyjän nimi Ulla Pitkänen
Käyttäjäprofiili
Kirjaudu sisään, jos haluat nähdä profiilin ja lähettää viestejä.
Kirjaudu sisäänIlmoituksen metatiedot
Viimeksi muokattu: 31.1.2026 klo 23.06 ・ Ilmoituksen tunnus: 36457246