Kuvagalleria
Autolämmityksen GSM-kauko-ohjaus KM 10
Myydään
70 €
Tuotteen kuvaus
Kunto: Hyvä
Tuli aikoinaan hankittua mutta sittemmin jäi asentamatta koko kampe. Nyt kerää pölyä hyllyssä ja joutaa sitä myöten tarvitsijalle.
Tällä kamppeella ohjaat polttoainekäyttöisen lämmittimen päälle ja/tai pois päältä matkapuhelimen tekstiviestillä. Laitteessa on kaksi toisistaan riippumatonta relelähtöä joita ohjataan tekstiviestillä. Katso ohjekuvat.
Voi toki ohjata mitä tahansa härpäkettä relelähtöjen kautta. Relelähtö ompi vaihtokosketin, joten ohjauksella on saavutettavissa avautuva tai sulkeutuva toiminto.
Pitemmän liitinriman toiminnoista ei ole tietoa eikä muuta dokumentaatiota laitteesta ole kuin mitä kuvissa näkyy. Koestin laitteen ja näytti toimivan kuten pitääkin.
Laitteen sisälämpötilan ja ohjauslähtöjen tilan voi kysyä tekstiviestillä.
Ulkoinen antenni jonka voi kiinnittää tarrateipillä sopivaan paikkaan tai antennin voi jättää piiloon. Relelähdöstä saa kytkettyä myös merkkivalon.
Jos hinta yskittää, niin järkeviä tarjouksia kuunnellaan. Katsotaan sitten johtavatko kauppoihin. Lähtökohtaisesti nouto ja käteismaksu. Mahdollisesti voin tuoda jonnekin päin Oulua ilta-aikaan.
Tarvittaessa toimitus onnistuu myös postipakettitoimituksena. Postitoimituksena postituskulut lisätään myyntihintaan. Postnord tai Matkahuolto onnistuu myös.
Tällöin maksu tilisiirtona ennen postitusta ja paketti lähtee maksun saavuttua.
Jos heräsi kiinnostusta ja/tai kysyttävää kohteesta, niin viestiä tulemaan.
Poistan ilmoituksen kun ei ole enää tarjolla.
Hakusanoja gmsrele gsm-rele gsm-ohjaus taukolämmitin lisälämmitin kauko kake km10 extheater ext heater eeberi eberi eber webasto wepasto thermotop thermo top evo hydronic park heater parkheater
Käyttäjäprofiili
Kirjaudu sisään, jos haluat nähdä profiilin ja lähettää viestejä.
Kirjaudu sisäänIlmoituksen metatiedot
Viimeksi muokattu: 1.2.2026 klo 18.17 ・ Ilmoituksen tunnus: 36534541