
Kuvagalleria
Kukkivatpuut
Myydään
Tuotteen kuvaus
Myydään siisti ja hyväkuntoinen kovakantinen puutarhakirja, puukirja:
Pentti Alanko, Mikko Lagerström:
Kukkivatpuut -
Koristepuut
Hedelmäpuut
Puumaiset pensaat
Istutus ja hoito
Leikkaus
Julkaistu 2004
- Puut ovat puutarhan peruskasveja, mutta niiden valinta on tullut vaikeammaksi pihojen koon pienentyessä. Yhä edelleen istutetaan
vanhoja tuttuja puita, joita on aina totuttu näkemään. Kun puu on saanut kasvaa muutaman vuoden, huomataan että se ei enää mahdukaan muutaman kymmenen neliön rivitalopihaan.
Kauniskukkaisista puista useimmat ovat
pienikasvuisia, joten niillä saa värikkyyttä pieneenkin puutarhaan.
Tekijät ovat käyneet läpi Suomen ilmastossa menestyvät puut ja valinneet niistä kaikkein kauneimmin ja runsaimmin kukkivat.
Kirjassa esitellään noin kolmesataa lajia ja lajiketta puita sekä pensaita joita voi kasvattaa puumaisina. Valikoima ulottuu tutuista kestävistä kasveista kokeilemisen arvoisiin erikoisuuksiin.
Siitä löytyy joka puutarhaan ja monenlaiseen makuun sopivia koriste- ja hedelmäpuita.
Pentti Alanko on maa- ja metsätieteen maisteri, hortonomi ja tuottelias ja arvostettu puutarhakirjailija. Mikko Lagerström on puutarhuri, joka
suunnittelee ja toteuttaa pihoja ja puistoja.
20 + postikulut 8,90
Postikuluja yhdistellään kaikista ilmoituksistani
Käyttäjäprofiili
Kirjaudu sisään, jos haluat nähdä profiilin ja lähettää viestejä.
Kirjaudu sisäänIlmoituksen metatiedot
Viimeksi muokattu: 6.2.2026 klo 20.27 ・ Ilmoituksen tunnus: 36729190





