Kuvagalleria
3v suomenhevosruuna
Myydään
2 000 €
Tuotteen kuvaus
Sukupuoli: Ruuna
Syntymävuosi: 2023
Täsmäkotia etsii kolmevuotiaaksi kääntynyt ruunapoika Patu. Elämäntilanteen muutoksen takia.
Taian Patukka eli Patu on seurallinen ja kiltti, toki isoon päähän mahtuu isoja ajatuksia niin aina välillä jännittää uudet asiat mutta kun niistä päästään henkisesti yli, homma toimii. Työmoraalia tuntuu löytyvän. On omien kiireiden vuoksi jäänyt vähemmälle tekemiselle, on vähän ohjasajettu ja mitä tahansa kamaa saa laittaa päälle/päähän ja kaikki hoitotoimenpiteet sujuu. Suvullisesti Patusta olisi työhevoseksi tai valjakkoon? Liikkeet on ihan kivat mutta raviradalle en näkis että vauhti riittää.
Patu on ollu mamman mussukkana ja saanut kasvaa rauhassa, tulee ihan ok hevosen kokoinen (ei siis piekkari) mutta ei mikään jättiläinen (paitsi päästä). Patun isä oli hieno työhevonen Pikku-Laakeri, ja Patussa on mielestäni samaa kuin isässään muutenkin kuin ulkonäöllisesti.
Kertoile vähän millaiseen kotiin Patu olisi tulossa niin keskustellaan lisää :) Patu asuu tällä hetkellä Kouvolassa pihatossa laumassa mutta on asunut myös tallissa (ruunauksen yhteydessä). Hyvän kodin kanssa hinnasta voi keskustella.
Käyttäjäprofiili
Kirjaudu sisään, jos haluat nähdä profiilin ja lähettää viestejä.
Kirjaudu sisäänIlmoituksen metatiedot
Viimeksi muokattu: 8.2.2026 klo 11.12 ・ Ilmoituksen tunnus: 36792514