Kuvagalleria
Petsamon pöytä?
Myydään
195 €
Tuotteen kuvaus
Tämä pieni vanha pöytä on mahdollisesti ollut Petsamon Näsykkä nimisessä kylässä. Tuon kylä asukkaista iso osa oli Vienankarjalaista syntyperää. 1800-luvun lopun katovuosina monet Karjalaiset lähtivät Jäämeren rannoille koska ruoka loppui. Ympäri vuoden avoinna pysyvä meri turvasi ruoan saannin. Osa Karjalaisista jäi Petsamoon loppuun saakka. Viimeiset evakuoitiin ja sijoitettiin sitten Varejoelle Tervolaan. Rankan elämän saivat hekin kokea. Muuten iloiset ja välittömät Karjalaiset...
Tarina kertoo että tämä pöytä lähti Näsykästä erään kansatieteilijän, seikkailijan ja tutkimusmatkailijan mukaan. Hän oli tutkimassa Karjalan kieltä Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimeksiannosta ja eli paikallisten keskuudessa. Kesällä 1939 viimeisen kerran. Ymmärrettävistä syistä viimeisen kerran. Hän kuulemma osti pöydän eräältä vanhalta leskeltä, Varvara Kemoffilta, joka oli aikoinaan tullut pohjoiseen Uhtualta, Röhön kylästä. Erikoinen sattuma että myös minun isoäitini oli tuosta samasta pienestä kylästä kotoisin. Hän tuli nykyisen Suomen puolelle pikkutyttönä 20-luvun alussa. Tämä pöytä voi siis olla Karjalan laulumailta lähtöisin ja Petsamossa käynyt ennen kuin päätyi tänne.
Pöytä on hyvin karu ja yksinkertainen. Paksua mäntypuuta. Tukeva. Ei nitku. Ei laho. Ei haise. Kuivassa ja lämpimässä paikassa, käytössä ollut. Rungossa tummaa maalia vielä jäljellä. Kannessa ei ole ilmeisesti koskaan mitään käsittelyä ollutkaan. Pituus noin 90, leveys 43 ja korkeus 73. Laatikko liukuu hyvin ja lukko toimii erinomaisesti. Tämä on niin upea, uniikki esine menneiltä vuosilta että on suuri ihme, että tämä on säilynyt. Vielä näin hyvässä alkuperäiskunnossa. Edelleen täydessä käyttökunnossa. Tämä on hyvin monikäyttöinen pöytä kokonsa ja muotonsa vuoksi. Tälle EI saa tehdä mitään tuunauksia tai fiksauksia! Tätä ei myydä jos ostaja haluaa vaikka maalata tämän. Tämä täytyy säilyttää tässä muodossaan eikä pilata mitenkään. antiikki pöytä puupöytä sivupöytä apupöytä työtaso old antique table north lapland petsamo näsykkä vienankarjala uhtua kalevala kansallisromanttinen maalaisromanttinen rustiikkinen talonpoikainen wooden solid wood rustic rustiikkinen
Käyttäjäprofiili
Kirjaudu sisään, jos haluat nähdä profiilin ja lähettää viestejä.
Kirjaudu sisäänIlmoituksen metatiedot
Viimeksi muokattu: 24.2.2026 klo 21.19 ・ Ilmoituksen tunnus: 37525360