Kuvagalleria
Candoia paulsoni
Myydään
400 €
Tuotteen kuvaus
Kuusi vuotias koiras Candoia paulsoni (kuristajakäärme, boa) etsii uutta kotia kiireisen ja muuttuvan elämäntilanteen sekä laantuneen matelijaharrastuksen vuoksi.
Yöaktiivinen laji, jonka voi nähdä toisinaan valoisallakin väijymässä luolastaan. Lemppari juttu on tosiaan väijyminen, mutta yöaikaan käärmeen voi yllättää myös kiipeilemästä ja kylpemästä. Käärme on hankittu suomalaiselta kasvattajalta vuonna 2021. Myyntikuvissa suomenkielinen hoito-ohje.
Koiraana käärme jää noin 70-90 cm mittaiseksi. Laji on hidas kasvamaan ja nahanluontia on ollut 2 kertaa vuodessa. Käärme on minulla 110 x 45 x 65 cm lasiterraariossa. Ilmankosteus on ollut 60-80 %, jota olen ylläpitänyt kostuttamalla terraariota manuaalisesti. Pohja on hyvä pitää kuivana, sillä laji on herkkä suomumädälle. Päivälämpöä olen pitänyt 24-26 asteessa, yölämpöä 21-22 asteen paikkeilla. Lämmittelypaikka 30-32 astetta.
Käärme on pikku ahmatti, joka ei jätä ruokapäiviä välistä. Olen syöttänyt isoja hiiren pinkkejä, mutta ruoan kokoa voisi mahdollisesti suurentaakin. Yö aikaan hyökkäilee kaikkea liikettä kohti, sillä yhdistää sen ruokailuun. Päiväsaikaan käärmettä voi lähestyä ja käsitellä aivan normaalisti.
Etsinnässä koti, jossa käärmeestä oltaisiin aidosti kiinnostuneita ja sen hoitoon sitouduttu.
Käärmeen mukaan on mahdollista ostaa terraario, terraariotekniikka (lämpömatto, termostaatti, lämpölamppu) ja somisteet. Hinta neuvoteltavissa.
Käyttäjäprofiili
Kirjaudu sisään, jos haluat nähdä profiilin ja lähettää viestejä.
Kirjaudu sisäänIlmoituksen metatiedot
Viimeksi muokattu: 16.3.2026 klo 12.32 ・ Ilmoituksen tunnus: 38412239