Kuvagalleria
Ostetaan 2 hevosta/ponia harrastekäyttöön
Ostetaan
Tuotteen kuvaus
Hiljalleen etsinnässä kaksi uutta perheenjäsentä monipuoliseen harrastamiseen 😊
Pihatto tarhoineen rakenteilla omaan pihaan, johon olisi aika alkaa etsimään tulevia asukkeja. Eli etsinnässä koko perheelle monipuoliseen harrastekäyttöön kentälle ja maastoon 2 hevosta/ponia. Rodulla ei niin väliä, mutta toisen tulisi soveltua sekä pienen koululaisen että aikuisen ratsastettavaksi ja hoidettavaksi. Toinen taas aikuisten käyttöön (ratsastajat 160cm ja 180cm, alle 70kg).
Pilkettä silmäkulmassa saa olla, mutta perusluonteeltaan tulisi molempien olla kilttejä, koska lapset kuitenkin mukana puuhailussa (aikuisten valvonnassa).
Ei kaviokuumetaustaa, kesäihottumaista tai läheisriippuvuutta. Pysyttävä langassa ja kestettävä laiduntamista. Voitava maastoilla sekä yksin että yhdessä. Saa olla pikkuvikaisiakin, kunhan ei vaikuta käyttöön.
Ylläpidon kautta tai suora osto. Kotiuttaa voidaan vasta touko-kesäkuussa, kun pihatto ja tarhat valmiit/laidunkausi alkaa. Ihannehan olisi, jos nämä löytyisi samasta paikasta 😊 Mutta jos ei eikä kaveria heti löyty, viedään läheiselle jokivarsilaitumelle muiden seuraan tai vuokratalliin.
Asutaan Varsinais-suomessa.
Max 10 000€ yhteensä. Varusteet mielellään mukaan.
Käyttäjäprofiili
Kirjaudu sisään, jos haluat nähdä profiilin ja lähettää viestejä.
Kirjaudu sisäänIlmoituksen metatiedot
Viimeksi muokattu: 13.4.2026 klo 21.42 ・ Ilmoituksen tunnus: 39899720