Kuvagalleria
Neitokakadu
Myydään
100 €
Tuotteen kuvaus
Myydään ajan puutteen vuoksi pari vuotias neitokakadu koiras.
Tiko on todella seurallinen, rakastaa ihmisiä ylikaiken. Seuraa kokoajan mihin mennään, tallustaa lattialla tutkien kaiken mahdollisen. Rakastaa istua pään päällä/olkapäällä ja lentää kädelle. Tulee nukkumaan päikkärit tyynylle ja rapsuttaa saisi kokoajan.
Tulee myös keittiöön heti kun kuulee että aletaan tekemään ruokaa, me ollaa annettu tässä vaiheessa omalle lautaselle tuoreita mitä saa syödä koska muuten änkeää ihmisten lautasille. Ei pelkää mitää, kaikki ihmiset ovat hänen mielestään ihania kavereita. Tallustelee meillä lattialla ison kanin kanssa ja marsujakin käy ihmettelemässä joka päivä. Suihkuunkin tulee mukaan jos päästää.
Lupaan että tylsää ei tule tai yksinäistä tämän herran kanssa! Jonka takia toivon että pääsisi joko isoon parveen tai sitten ihmisen luokse jolla olisi paljon aikaa hänelle.
Osaa laulaa ja toistaa sanoja. Osaa sanoa oman nimensä, odota yms.. oppii helposti youtubesta kappaleita. Osaa hypätä käskystä, ja tulla kädelle.
Pöydän napittelu sormella tarkoittaa että aletaan laulamaan, tiko rummuttaa tässä myös jalkaansa.
On enemmän kiinnostunut ihmisistä kun linnuista.
Meillä ollut aina vapaana, joten häkkiä ei ole antaa mukaan. Suosittelen silti jotain paikkaa mihin saa jos tilanne sitä vaatii. Ruokaa saa mukaan paljon ja jotain virikkeitä sekä kuljetuslaatikon.
Tiktokista löytyy paljon videoita, jos haluaa katsella! Käyttäjätunnus cloydyh
Käyttäjäprofiili
Kirjaudu sisään, jos haluat nähdä profiilin ja lähettää viestejä.
Kirjaudu sisäänIlmoituksen metatiedot
Viimeksi muokattu: 12.6.2026 klo 11.45 ・ Ilmoituksen tunnus: 42685853