Kuvagalleria
Brio smile-vaunut (+rattaat)
Myydään
50 €
Tuotteen kuvaus
Kunto: Kohtalainen
Merkki: BRIO
Vanhat Brio Smile - vaunut (+halutessaan ratasosan saa kaupan päälle) myynnissä. Olleet useammalla lapsella käytössä ja kulumaa löytyy, mutta edelleen käyttökelpoiset, vaikka ratasosassa muutamia puutteita.
Vaunukoppa on moitteeton. Takaa saa tuuletusaukon auki. Mukaan saa myös turkoosin vaunuverhon (ei kuvassa). Lipan saa siinä tapauksessa taitettua vaunun sisälle, jotta verhon saa kiinnitettyä.
Vaunukopan/ratasosan saa käännettyä molempiin suuntiin. Rungon saa myös helposti kasaan pieneen tilaan. Työntöaisaa saa käännettyä sekä ylös että alaspäin (kätevä bussissa kulkiessa). Ratasosassa selkänojan saa 3 eri asentoon (pysty, puoli-istuva ja makuuasento) sekä jalkaosan saa myös ylös ja alas. Istuinkaaressa ollut meillä kangasosa aina päällä, joten alla oleva musta muovikaari on käyttämätön! Mukaan saa myös käyttämättömän jalkapeitteen.
Vaunuissa/rattaissa on useampi heijastin kankaissa (istuinkaaressa jo kulunut). Renkaat ovat vuosi sitten uusittu!
Oikein hyvät perus vaunut /rattaat, jotka mahtuvat pieneen tilaan. Ovat kätevät cityvaunut julkisilla liikkumiseen ja helposti kasaan. Saa tulla kokeilemaan!
Puutteita:
-isoin moite on istuinosan kuomun toiselta puolelta puuttuva muovinen pala. Olen MacGyver-tyylisesti teipannut kuomun etuosassa olevat muovikaaret yhteen (näkyy kuvissa) eli kuomu kyllä toimii ja sen saa ylös/alas jne. Mutta lähinnä ulkonäöllisesti ne näyttävät vähän ikäviltä. Tätä voi toki itsekin paremmalla tavalla korjata. Mutta tämän takia siis ratasosan saa halutessaan mukaan ja huomioitu hinnassa.
-Vaunujen/rattaiden lukitus toimii, mutta kovalla pakkasella saattanut jäädä hetkellisesti rengas jumiin (jolloin rengasta pitää hetkellisesti potkia toimintaan :)
-Tavarakoriin mahtuu hyvin tavaraa, mutta ratasosan kanssa enemmän tilaa. Kevyet vaunut, mikä on sekä hyvä että huono. Vaunukoukkuihin ei kannata juuri kiinnittää mitään painavaa, koska rattaat kippaavat helposti (näin meillä hajosi laidan muoviosa).
-Eturenkaat kääntyvät, mutta valitettavasti eturenkaiden lukitus suoraksi ei enää toimi (ainakaan toisessa eturenkaassa).
Nouto Vehmainen, Tampere tai kysy mahdollista tuontia Tampereen sisällä.
Käyttäjäprofiili
Kirjaudu sisään, jos haluat nähdä profiilin ja lähettää viestejä.
Ilmoituksen metatiedot
Viimeksi muokattu: 4.10.2026 klo 20.18 ・ Ilmoituksen tunnus: 48049688
