Kuvagalleria
Uniikki pöytävalaisin 1950-luvulta
Tuotteen kuvaus
Kunto: Kohtalainen
Tämän ja joitakin kappaleita samantapaisia valaisimia valmisti tai valmistutti toijajalainen (perinne)tapettitehdas Pihlgren & Ritola Oy aikoinaan. Tietoa ei ole siitä, kuinka monta tehtiin, kertoi tehdas minulle ystävällisesti taannoin, mutta uniikkivalaisimista puhutaan.
He myös vahvistivat sen, että valaisimen puinen runko tai jalka (pyökkiä?) on käytöstä poistettu tapettien painotela tai osa telaa. Jalka on maalattu mustaksi ja koristeltu siihen lyödyillä messinkipaloilla. Jalan päällä on pyöreä messinkilevy. Sen päällä seisova lampunkanta (bakeliittinen) on niin ikään piilossa messinkisen lieriön tai putkenpätkän sisällä. Minimalistinen ja tyylikäs toteutus.
Tehtaan mukaan Pihlgren & Ritola Oy toimitti uniikkivalaisimia ainakin liikelahjoiksi joskus muinoin.
Oma valaisimemme lienee 1950-luvulta. Sen sai lahjaksi (todennäköisesti juuri liikelahjaksi) isoisäni, joka teki työuransa osuusliikkeiden johdossa. Alkuperäinen varjostin on kadonnut, tuo nykyinen punainen hankittiin muistaakseni 1960-luvun lopulla, kun isoäitini halusi valaisimesta väriläiskän sisustukseen biedermeier-kalustonsa seuraksi.
Tässä valaisimessa on myös pieni mielenkiintoinen valmistusvirhe. Jalkaan kiinnitettyyn metallilaattaan on kaiverrettu: Pihlkren & Ritola Oy. Pihlgren on siis kirjoitettu k-kirjamella, eikä g:llä, kuten pitäisi. Tehtaan mukaan kyseessä olisi kaivertajan virhe.
Pihlgren & Ritola Oy:n tehtaanmyymälässä muuten on samantapainen uniikkivalaisin, ja siinä on tehtaan nimi kaiverrettu kylttiin oikein, he kertoivat!
Oma valaisimemme on ikäisekseen siisti (pientä patinaa) ja ehjä, paitsi että lampun kantaosa on löysällä ja sähköt eivät toimi (varmaan johto irti kannasta). Kiersimme kantaan hehkulampun (varoen), mutta mitään ei tapahtunut kun katkaisinta käänsi. Ei tullut valoa (ei sähköiskuakaan). Luokkaa 70 vuotta vanhat sähköt on luonnollisesti syytä uusia jo turvallisuussyistä, jos tämän haluaa aktiivikäyttöön. Myös varjostimen kiinnittävä ruuvinuppi puuttuu. Siis pientä askartelua. Koristeena valaisin toimii toki näinkin.
Mitat: Korkeus noin 50 cm, varjostimen suurin leveys 40 cm.
Hintapyyntö uniikkivalaisimesta 100 euroa.
Voin lähettää, kulut sinulle. Varjostimen koon vuoksi paketista tosin tulee aika iso. Tai jos et ota varjostinta, vaan etsit itse valaisimeen periodikorrektimman varjostimen, saadaan aikaan pienempi paketti. Nouto silti paras. Kuopion-Varkauden alueella voin ehkä tuodakin.
Ystävällisesti
Matti
Profiilin tiedot
Kirjaudu sisään, jos haluat nähdä profiilin ja lähettää viestejä
Kirjaudu sisäänIlmoituksen metatiedot
Viimeksi muokattu: 11.5.2024 klo 11.44 ・ Ilmoituksen tunnus: 6474009