Kuvagalleria
Kotikissa tyttö
Tuotteen kuvaus
5.1.2022 syntynyt eli jo reippaasti yli 14 viikkoinen. On rokotettu pentuna kaksi kertaa sekä juuri madotettu tyttö kissa etsii uutta rakastavaa kotia sekä kissa on luovutettavissa uuteen kotiin heti kun oikeanlainen koti löytyy.
Kissa on Suomessa syntynyt kotikissa. Kissa asuu ja sijaitsee Jyväskylässä.
Monista yrityksistä huolimatta tämä ei pärjää useamman kissan taloudessa varsinkaan tyttökissojen kanssa joten myydään ainoaksi kissaksi kotiin joka sitoutuu hoitamaan kissan sterilisaation ja jolla on kissalle aikaa koska tämä on aktiivinen ja energinen kissa. Kissa on tottunut ulkoilemaan valjaissa mutta muutoin on sisäkissa joten kissaa ei luovuteta sellaiseen kotiin jossa kissa saisi ulkoilla vapaasti vaan joko sisäkissaksi tai ulkoilun täytyisi tapahtua joko verkotetulla, lasitetulla parvekkeella tai valjaissa.
Kissalla ole kokemusta pienistä lapsista mutta on elänyt myös aiemmin koiran kanssa ilman ongelmia. Kissa on todella kaunis sekä kiiltävä turkkinen ja varmasti tästä saa mitä ihanimman kaverin itselleen kun jaksaa olla kärsivällinen.
Uuden kodin täytyy sterilisoida kissa.
Kissasta otetaan varausmaksu jota ei palauteta ostajan mielen muuttuessa. Otathan yhteyttä mikäli olet aidosti kiinnostunut tarjoamaan tälle 2 vuotiaalle tyttö kissalle loppuelämän kodin ja pystyt sitoutumaan kissan kanssa elämiseen.
Ilmoitus on kaverini puolesta hänen kissalleen kodin löytymiseksi.
Myyjä Satu Jormanainen
Profiilin tiedot
Kirjaudu sisään, jos haluat nähdä profiilin ja lähettää viestejä
Kirjaudu sisäänIlmoituksen metatiedot
Viimeksi muokattu: 9.5.2024 klo 18.49 ・ Ilmoituksen tunnus: 6878268