Kuvagalleria
raija oranen - bolero
Tuotteen kuvaus
Kunto: Hyvä
Eletään 1980-luvun talouskasvun villeimpiä vuosia. Rahaa tuntuu tulvivan ovista ja ikkunoista, kun puujalkaan nojannut Suomi rynnistää yhdentyvän Euroopan markkinoille. Sille joka ymmärtää tarttua tilaisuuteen on vain taivas kattona.
Sakari Haukila on mies, joka ei epäröi takoa kun rauta on kuumaa. Hän on muuttava vanhanaikaisen Takora-yhtiön uuden ajan suuryritykseksi, tulevaisuuden viestintäteknologian kansainväliseksi edelläkävijäksi. Saavuttaakseen tavoitteensa Saku on valmis toimimaan keinoja kaihtamatta - mitkään vaatimukset, mitkään inhimilliset uhraukset eivät ole liikaa, kun taistellaan markkinoiden herruudesta.
Sakun vaimo Laura havahtuu viisikymppisenä huomaamaan elämänsä tyhjyyteen. Hän on elänyt perheelleen, vailla mitään omaa: lupaavasti alkaneen laulajauransakin hän on joutunut jättämään. Kun Laura kohtaa vanhan koulutoverinsa Elis Lehdon, kalastajana elävän toisinajattelijan, heräävät turtuneet tunteet; Eliksen seurassa Laura tavoittaa eheyden, jota elämä edustuskodissa ei pysty tarjoamaan.
Bolero on mukaansa tempaava kuvaus suomalaisen yrityskulttuurin murroksesta, kamppailusta jossa pojat haastavat isänsä, uuden ajan airuet vanhan suurpääoman jättiläiset. Samalla se on väkevä tarina vauhtisokeudesta, alati kiihtyvän tempon pyörteisiin joutuneen yksilön kohtalosta nousukauden Suomessa.
omistusnimi sutattu. muuten on ehjä. vuodelta 2003
nouto peräseinäjoelta tai postikulut 11.60
Profiilin tiedot
Kirjaudu sisään, jos haluat nähdä profiilin ja lähettää viestejä
Kirjaudu sisäänIlmoituksen metatiedot
Viimeksi muokattu: 27.4.2024 klo 6.02 ・ Ilmoituksen tunnus: 7661688