Kuvagalleria
Technics KN-1200
Tuotteen kuvaus
Kunto: Hyvä
Myydään hyväkuntoinen Technics KN-1200 kosketinsoitin. Made in Japan.
90-lukua, aikoinaan ollut kallis ja suosittu laite. Nykyään edelleen suosittuja Technics-harrastajien piireissä. Tässä aikoinaan ollut parhaimmat saundit verrattuna kilpaileviin merkkeihin. Hieman myöhemmin Technics lopetti kosketinsoittimien valmistuksen.
Painoa noin 23kg, mikä kertoo jo laadusta. Tämä ei ole niitä perus ysärin muovisia halpis kosketinsoittimia. Erittäin hyvät omat kaiuttimet, ääntä ja bassoa lähtee ja äänenlaatu todella hyvä. lisäksi ulostulo esimerkiksi äänityksiä varten sekä kuulokeulostulo. Myös midi-ulostulo löytyy.
Oma alkuperäinen pedaali sekä virtajohto mukaan sekä englannin-, ja suomenkieliset käyttöohjeet. Kuvasta puuttuu laitteen oma ”nuottiteline”, joka tulee myös mukaan, kiinnitetään laitteeseen.
Kunnoksi kehtaan sanoa kuin uuden. Yhdessä koskettimessa pieni jälki, mutta kaikki toimii moitteetta, ulkokuori erittäin siisti. Tästä laadukasta ”vintagea” vaikka treenikselle tai äänityshommiin. Ainut mitä en ole testannut on MIDI-ulostulo, kun ei ole sopivaa johtoa. Uskaltaisin luvata että toimii, koska laite erinomaisessa kunnossa muilta osa-alueilta.
Löytyy valmiita rumpukomppeja, paljon eri saundeja pianosta viuluun ja bassoihin yms.
Laitteen kyljessä myös levykeasema, jota kautta saa esimerkiksi lisää taustoja. Levykkeitä ei itselläni tähän ole.
Jalusta tulee mukaan, Milleniumin jalusta, mutta merkistä huolimatta tukevan oloinen, ei mikään rimpula.
Täältä voit katsoa minkä tyylistä ääntä laitteesta saa ulos: https://youtu.be/opR6xIC-O58?si=-QXWYUV68UJHZmFO
Huom! Voin vaihtaa myös sähköbassoon, sellainen hankinnassa.
Profiilin tiedot
Kirjaudu sisään, jos haluat nähdä profiilin ja lähettää viestejä
Kirjaudu sisäänIlmoituksen metatiedot
Viimeksi muokattu: 5.5.2024 klo 23.22 ・ Ilmoituksen tunnus: 7826267