Kuvagalleria
Kissat
Tuotteen kuvaus
Oman rahallisen tilanteen takia joudun valitettavasti luopumaan ihanista kissoistani.
Harmaa: Iita, heinäkuussa 2v
Valkoinen: Milo, Täytti huhtikuussa 1v
Iita on hieman ujompi kissaneiti, mutta rakastaa rapsutuksia. Sylikissa se ei kuitenkaan ole ollenkaan.
Milo taas on ihan Iitan vastakohta. Hän kiehnää ja tarvitsee läheisyyttä ja huomiota pitkin päivää. Hyppää syliin kehräämään ja puskemaan.
Kissat viihtyvät hyvin yhdessä, jonka takia ne TÄYTYY ottaa samaan kotiin! Kissat ovat minulle todella rakkaita, vaikka joudun heistä luopumaan. Siksi toivoisin, että kissat jäisivät Jyväskylän läheisyyteen ja minulla olisi mahdollisuus tulla heitä joskus katsomaan. Haluan varmistaa, että heillä on mahdollisimman hyvä olla uudessa kodissa. Toivon mukaan sinulla myös on kokemusta kissoista! Kissat syövät Prima Catin märkäruokaa, eikä sitä saa vaihtaa (halvempaan vaihtoehtoon, esim. Whiskas tai Latz!) Laadukkaita ruokia, joissa on hyvä lihapitoisuus heille voi kyllä antaa. Kissojen tulee olla uudessa kodissakin SISÄKISSOJA!!!! Ulkoilu ainoastaan valjaissa tai sille tarkoitetussa aitauksessa, mistä ne eivät pääse karkuun. Lasitetulla parvekkeella auringonpaisteessa ne tykkää oleilla paljon. Yhteiset leikkihetket ihmisen kanssa ja virikelelut ovat molempien mieleen.
Molemmat kissat on leikattu ja Milo on rokotettu kaksi kertaa pentuaikana.
Sydäntä särkee laittaa tämä ilmoitus julki, mutta haluan kissoilleni vain parasta, enkä pysty sitä enää rahallisesti tarjoamaan. Tulethan katsomaan kissoja ja tutustumaan heihin! :)
Profiilin tiedot
Kirjaudu sisään, jos haluat nähdä profiilin ja lähettää viestejä
Kirjaudu sisäänIlmoituksen metatiedot
Viimeksi muokattu: 4.5.2024 klo 6.28 ・ Ilmoituksen tunnus: 7920552