Kuvagalleria
Connemararuuna
Tuotteen kuvaus
Säkäkorkeus: 148 cm
Myydään 13v. Suomessa syntynyt kimo connemararuuna, säkä 148-150cm. Poni on kiltti, utelias ja innokas puuhastelemaan ihmisen kanssa, mutta vähän herkkis.
Hoitotoimenpiteet sujuvat hyvin, ei huonoja tallitapoja. Ei pure eikä potki. Kengitetty. Hyvä kavioaines ja on pärjännyt myös ilman kenkiä.
Tulee hyvin toimeen laumassa. Voi laiduntaa. Tottunut koiriin, lampaisiin ja vuohiin.
On ollut ennen kilpaesteponi (90cm). Koulupuolella vahva heB. Tykkää vapaapäivistä, eikä kerää niistä ylimääräistä virtaa. Herkkä istunnalle ja kädelle, sopivan ratsastajan kanssa osaa liikkua kivasti. Ei pukita tai lähde käsistä, mutta ei ole ns. pomminvarma, joten ei sovi lapselle ensiponiksi.
Monipuoliseen harrasteluun soveltuva, mutta ei enää säännölliseen kilpailemiseen, koska siitä voi stressaantua. Soveltuisi hyvin myös seuraponiksi tai satunnaiseen ratsastuskäyttöön.
Maastoillut kaverin kanssa. Kiva ohjasajaa ja maastakäsitellä.
On sairastanut viime vuonna mahahaavan, jota oireili mm. liikkumishaluttomuudella. Lääkitysten jälkeen ja olosuhteiden korjaamisen (tallin ja ruokinnan vaihto) myötä on oireeton ja kontrollitähystyksessä terveeksi todettu. Lisäksi viimeisen vuoden aikana tehty ostotarkastus ja kuvattu selkä, maha, osa raajoista. Ei harrastekäyttöön vaikuttavia löydöksiä. Ell raspannut viimeksi helmikuussa.
Tämä poni tarvitsee osaavan oman ihmisen, rauhallisen talliympäristön, kilttejä hevos/ponikavereita ja tiheän heinäruokinnan.
Kaikki varusteet (= kaikki mitä voi tarvita, mm. Albion-koulusatula+vyö+ 2x jalustimet, suitsia, paljon huopia ja n. 15 kpl loimia, suojia, riimuja, huppuja, juoksutusvyö, harjat, hoitotarvikkeet, rehut jne) mukaan heppaharrastuksen lopettamisen vuoksi.
Hintapyyntö sisältää kaikki varusteet. Jos ostaja ei varusteita halua, voidaan neuvotella hinnasta ilman niitä.
Ratsastus-, ohjasajo- ja juoksutusvideoita:
https://youtu.be/WHvmUJy_V28?si=_qjzrGJ52G57FpwF
https://youtu.be/AQygOdQjSRk?si=k23ahVBQkQI9w1QN
https://youtu.be/PGlqkyhC43E?si=vzKg9FoGi_t7RAx_
Profiilin tiedot
Kirjaudu sisään, jos haluat nähdä profiilin ja lähettää viestejä
Kirjaudu sisäänIlmoituksen metatiedot
Viimeksi muokattu: 9.5.2024 klo 14.18 ・ Ilmoituksen tunnus: 7932231