Kuvagalleria
Piano Hellas Carmen
Myydään
1 250 €
Tuotteen kuvaus
Kunto: Kuin uusi
Myytävänä lähempänä 90-lukua uutena hankittu laadukas Hellas Carmen -piano. Väri on kaunis ja hillitty himmeä pähkinä. Kyseessä on yksi 80-luvun Hellas-pianojen uusista malleista. Samoin, kuin Hellaksen muissakin kalliimmissakin pianomalleissa, tässäkin koneistona on saksalainen "Renner". Tuohon aikaan edullisemmat Hellas-pianot olivat varustettu usein japanilaisella "Saito"-koneistolla. Pedaaleja on kolme. Piano on myös normaalia korkeampi ja siten myös jyhkeämpiääninen.
Pianon ulkoista arvokkuutta korostavat lisäksi koskettimistoa tukevat koristepystypuut isompien pianojen tyyliin kuuluvalla tavalla. Carmen on muutenkin perusmalleja tyylikkäämmän näköinen, ei kuitenkaan liian massiivisen oloinen kotipianoksikaan. Omana erikoisuutenaan Carmen'in yläkansi aukeaa "flyygelimäisesti" sivusuunnassa ja kannen avauskulma on säädettävissä kolmeen eri asentoon.
Piano on ollut uudesta asti samalla omistajalla ja samassa huoneistossa ja sitä on myös ulkoisesti kohdeltu arvonsa mukaisesti. Pianossa ei ole havaittavaa kulumaa käytännössä lainkaan, sillä tätä yksilöä on soitettu verrattain vähän. Soittokuntoisuuden ylläpitämiseksi pianoa on kuitenkin säännöllisesti viritytetty pätevällä pianonvirittäjällä.
Pianon mitat ovat: Korkeus 116 cm. Leveys; 142 cm. Syvyys; 55 cm.
Nyt muuton alta huonon sähköpianon hinnalla!
Ostaja hoitaa kuljetuksen ja kantajat (piano sijaitsee katutasossa).
Käyttäjäprofiili
Kirjaudu sisään, jos haluat nähdä profiilin ja lähettää viestejä.
Kirjaudu sisäänIlmoituksen metatiedot
Viimeksi muokattu: 29.7.2025 klo 19.50 ・ Ilmoituksen tunnus: 898491