Kaupan logo, iso

TyönVuoksi ry on nyt SaimaanVirta ry

SaimaanVirta ry:n palvelut täydentävät kunnallisia sekä maakunnallisia palveluita ja tarjoavat niille vaihtoehdon. Yhdistys toimii yksityisenä sosiaalipalveluiden tuottajana sekä kuntouttavan työtoiminnan palvelusetelituottajana Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri EKSOTELLE. Lisäksi SaimaanVirta ry toimii yksityisenä työllistymispalveluiden tuottajana paikalliselle työhallinnolle. Opetus- ja kulttuuriministeriö (OKM) on hyväksynyt yhdistyksen valtionapukelpoiseksi nuorten työpajaksi.
SaimaanVirta on Valtakunnallisen työpajayhdistyksen (TPY) sekä Sosiaali- ja terveys ry:n (SOSTE) jäsen.

SaimaanVirta ry kehittää ja uudistaa palveluitaan säännöllisesti tuotteistamisen avulla, henkilöstö kouluttautuu aktiivisesti itseopiskellen sekä osallistumalla toimialan eri koulutustilaisuuksiin. Toiminta on asiakaslähtöistä, monipuolista sekä laadukasta.
SaimaanVirta ry:n valmentautuja-asiakasryhmä muodostuu nuorista, vaikeasti työllistyvistä, heikossa työmarkkina-asemassa olevista, maahanmuuttajista ja osatyökykyisistä työttömistä. Yhdistyksen tarkoituksena on edistää ja kehittää valmentautuja-asiakkaiden elämänhallinnan valmiuksia ja arjentaitoja sekä tukea siirtymistä koulutukseen ja työelämään. Yhdistys tarjoaa kiinnittyville valmentautuja-asiakkaille yksilöllisiä, moniammatillisia ja laadukkaita valmennuspalveluita. Käytössä on ohjaava sekä ratkaisukeskeinen työote.

SaimaanVirta ry:hyn kiinnittyvien valmentautuja-asiakkaiden osaamista ja työkykyisyyttä lisätään työtekemisen lisäksi työ-, yksilö- ja ryhmävalmennuksen menetelmin yhdistyksen eri työyksiköissä tai yrityksissä. Valmennus on laaja-alaista, sektorit ylittävää yhteistyötä eri viranomaistahojen kanssa ja se vahvistaa avoimilla työmarkkinoilla tarvittavia taitoja.

Arvot
Yhdistyksen toimintaa ohjaa seuraavat arvot:
asiakaslähtöisyys
yhteisyys
luottamus
jatkuva kehittyminen
avoimuus

Visio
SaimaanVirta ry on vahva seudullinen työllisyydenhoidon toimija

Missio
Yhdistyksen toiminnan missio on silta työelämään


www.saimaanvirta.fi

KAUPPA
SaimaanVirta ry

Yhteensä 23 ilmoitusta

Torikatu 7 Kierrätysmyymälä
55800 Imatra
Koti ja asuminen, Sisustus ja huonekalut
https://www.saimaanvirta.fi

2
Vanhan tehtaan portti, Taulut, Sisustus ja huonekalut, Imatra, Tori.fi
Vanhan tehtaan portti

10 €

tänään 04:15
2
Taistelevat metsot, Taulut, Sisustus ja huonekalut, Imatra, Tori.fi
Taistelevat metsot

25 €

eilen 11:19
1
Kolme hyllykköä, Hyllyt ja säilytys, Sisustus ja huonekalut, Imatra, Tori.fi
Kolme hyllykköä

5 €

eilen 08:32
3
Kuntolaite, Kuntoilu ja fitness, Urheilu ja ulkoilu, Imatra, Tori.fi
Kuntolaite

60 €

eilen 08:25
1
Lasten täkki, Matot ja tekstiilit, Sisustus ja huonekalut, Imatra, Tori.fi
Lasten täkki

10 €

25 hel 21:24
2
Nike Dunk Yard Daze vintage pusakka, Vaatteet ja kengät, Imatra, Tori.fi
Nike Dunk Yard Daze vintage pusakka

35 €

25 hel 21:18
3
Levis 501, Matot ja tekstiilit, Sisustus ja huonekalut, Imatra, Tori.fi
Levis 501

20 €

24 hel 21:42
1
Ryijy, Matot ja tekstiilit, Sisustus ja huonekalut, Imatra, Tori.fi
Ryijy

25 €

24 hel 21:31
1
Retro verhot, Matot ja tekstiilit, Sisustus ja huonekalut, Imatra, Tori.fi
Retro verhot

10 €

24 hel 07:19
1
Vihreä maljakko, Kumela, Sisustustavarat, Sisustus ja huonekalut, Imatra, Tori.fi
Vihreä maljakko, Kumela

40 €

20 hel 09:56
1
Humppila, kasvimaalla, kynttilänjalka, Sisustustavarat, Sisustus ja huonekalut, Imatra, Tori.fi
Humppila, kasvimaalla, kynttilänjalka

20 €

20 hel 09:54
1
Saviseppä, keraaminen astia, Sisustustavarat, Sisustus ja huonekalut, Imatra, Tori.fi
Saviseppä, keraaminen astia

20 €

18 hel 10:19
1
Nuutajärvi, Miranda, Sisustustavarat, Sisustus ja huonekalut, Imatra, Tori.fi
Nuutajärvi, Miranda

50 €

14 hel 08:23
1
Humppila, Ulpukka, lasiastia, Sisustustavarat, Sisustus ja huonekalut, Imatra, Tori.fi
Humppila, Ulpukka, lasiastia

25 €

14 hel 08:19
2
Teekannu, Muu sisustus, Sisustus ja huonekalut, Imatra, Tori.fi
Teekannu

30 €

6 hel 11:02
2
Ristipisto pöytäliina, Matot ja tekstiilit, Sisustus ja huonekalut, Imatra, Tori.fi
Ristipisto pöytäliina

25 €

30 tam 19:02
2
Ristipisto pöytäliina, Matot ja tekstiilit, Sisustus ja huonekalut, Imatra, Tori.fi
Ristipisto pöytäliina

25 €

30 tam 18:57
2
Joutsenet gobeliini, Matot ja tekstiilit, Sisustus ja huonekalut, Imatra, Tori.fi
Joutsenet gobeliini

25 €

30 tam 18:53
2
Lasikulho, Sisustustavarat, Sisustus ja huonekalut, Imatra, Tori.fi
Lasikulho

10 €

30 tam 11:09
1
Turkoosit retro verhot, Matot ja tekstiilit, Sisustus ja huonekalut, Imatra, Tori.fi
Turkoosit retro verhot

10 €

28 tam 11:00
1
Verhot, Matot ja tekstiilit, Sisustus ja huonekalut, Imatra, Tori.fi
Verhot

15 €

28 tam 11:00
1
Riikka-kermakko, Ruokailuastiat ja aterimet, Keittiötarvikkeet ja astiat, Imatra, Tori.fi
Riikka-kermakko

15 €

27 tam 05:01
1
Kynttilänjalka Pitsi Sarpaneva, Sisustustavarat, Sisustus ja huonekalut, Imatra, Tori.fi
Kynttilänjalka Pitsi Sarpaneva

30 €

17 tam 14:47
Jotta sivuston käyttö olisi sinulle sujuvaa ja mainokset kiinnostavia, Tori kumppaneineen käyttää sivustolla evästeitä. Jatkamalla hyväksyt evästeiden käytön.
Lisätietoja