Kaupan logo, iso

Stemma on kotiin päin!

Stemma on yksityisten huonekalukauppiaiden perustama ja omistama ketju, johon kuuluu noin 40 myymälää ympäri Suomea.
Tuote-, markkinointi- ja logistiikkatoimintonsa keskitetysti hoitava Stemma on yksi Suomen suurimmista kodinhuonekaluja myyvistä ketjuista. Ketjun liikevaihto vuonna 2017 oli noin 34 miljoonaa euroa. Stemma-ketju perustettiin jo vuonna 1974.
Stemman kilpailukykyinen tuotevalikoima koostuu laajasta, muotoilultaan ja laadultaan korkeatasoisesta ja pääosin kotimaisesta sopimusmallistosta. Kotimaisen malliston lisäksi tuotteita tuodaan EU:n alueelta sekä Kaukoidästä. Keskusvarasto sijaitsee Lahdessa.
Suurin osa mallistosta on Stemman omaa yksinmyyntimallistoa, jota ei löydy muista huonekaluliikkeistä.


www.stemma.fi

KAUPPA
Stemma.fi

Yhteensä 107 ilmoitusta

Koti ja asuminen, Sisustus ja huonekalut
http://www.stemma.fi

  • Kaikki, 107

1
SUVI RISTIKKOJALKA pöytä 180 x 92 cm, Pihakalusteet ja grillit, Piha ja puutarha, Helsinki, Tori.fi
SUVI RISTIKKOJALKA pöytä 180 x 92 cm

269 €

tänään 15:13
1
LAINE sohvapöytä kolmijalkainen 56 x 56 cm, musta, Pöydät ja tuolit, Sisustus ja huonekalut, Helsinki, Tori.fi
LAINE sohvapöytä kolmijalkainen 56 x 56 cm, musta

19 €

tänään 06:33
1
Coco -sohvaryhmä harmaanbeige, Sohvat ja nojatuolit, Sisustus ja huonekalut, Helsinki, Tori.fi
Coco -sohvaryhmä harmaanbeige

598 €

tänään 04:13
1
RIIPPUMATTO 1 hengen sini-vihreäraidallinen, Pihakalusteet ja grillit, Piha ja puutarha, Helsinki, Tori.fi
RIIPPUMATTO 1 hengen sini-vihreäraidallinen

29 €

tänään 03:13
1
SIDE tarjotinpöytä valkoinen, Pöydät ja tuolit, Sisustus ja huonekalut, Helsinki, Tori.fi
SIDE tarjotinpöytä valkoinen

29 €

eilen 23:13
1
SUVI RETRO 2 hengen sohva harmaa, Pihakalusteet ja grillit, Piha ja puutarha, Helsinki, Tori.fi
SUVI RETRO 2 hengen sohva harmaa

199 €

eilen 00:33
1
DANA recliner harmaanruskea nabuk-kangas, Sohvat ja nojatuolit, Sisustus ja huonekalut, Helsinki, Tori.fi
DANA recliner harmaanruskea nabuk-kangas

219 €

11 hel 13:09
1
SUVI 6 hengen pöytäryhmä ruskea, Pihakalusteet ja grillit, Piha ja puutarha, Helsinki, Tori.fi
SUVI 6 hengen pöytäryhmä ruskea

599 €

9 hel 06:33
1
TANGO 3 hengen nahkasohva, musta, Sohvat ja nojatuolit, Sisustus ja huonekalut, Helsinki, Tori.fi
TANGO 3 hengen nahkasohva, musta

1 139 €

3 hel 08:59
1
TANGO 2 hengen nahkasohva, musta, Sohvat ja nojatuolit, Sisustus ja huonekalut, Helsinki, Tori.fi
TANGO 2 hengen nahkasohva, musta

849 €

3 hel 08:55
1
LENTOKONEET sisustustaulu 120 x 80 cm, Sisustustavarat, Sisustus ja huonekalut, Helsinki, Tori.fi
LENTOKONEET sisustustaulu 120 x 80 cm

149 €

30 tam 09:10
1
TOM TAILOR SHINY DEER koristetyynynpäällinen, Muu sisustus, Sisustus ja huonekalut, Helsinki, Tori.fi
TOM TAILOR SHINY DEER koristetyynynpäällinen

13 €

30 tam 09:10
1
SUVI pöytä 190 x 85 cm ruskea, Pihakalusteet ja grillit, Piha ja puutarha, Helsinki, Tori.fi
SUVI pöytä 190 x 85 cm ruskea

298 €

30 tam 09:10
1
KAISLA/KANERVA 2 hengen ruokailuryhmä, Pöydät ja tuolit, Sisustus ja huonekalut, Helsinki, Tori.fi
KAISLA/KANERVA 2 hengen ruokailuryhmä

439 €

28 tam 05:11
1
SUVI terassisohva valkoinen/harmaa, Pihakalusteet ja grillit, Piha ja puutarha, Helsinki, Tori.fi
SUVI terassisohva valkoinen/harmaa

499 €

28 tam 05:10
1
USVA työpöytä 137 cm, Pöydät ja tuolit, Sisustus ja huonekalut, Helsinki, Tori.fi
USVA työpöytä 137 cm

417 €

26 tam 17:09
1
SUVI 4 hengen pöytäryhmä pyöreä valkoinen, Pihakalusteet ja grillit, Piha ja puutarha, Helsinki, Tori.fi
SUVI 4 hengen pöytäryhmä pyöreä valkoinen

399 €

26 tam 03:10
1
SHAPE työpöytä 130 cm laatikoilla, pähkinä, Pöydät ja tuolit, Sisustus ja huonekalut, Helsinki, Tori.fi
SHAPE työpöytä 130 cm laatikoilla, pähkinä

179 €Hintaa alennettu

26 tam 03:09
1
SUVI RISTIKKOJALKA/TEXTILINE 6 hengen pöytäryhmä, Pihakalusteet ja grillit, Piha ja puutarha, Helsinki, Tori.fi
SUVI RISTIKKOJALKA/TEXTILINE 6 hengen pöytäryhmä

499 €

25 tam 16:49
1
SUNRISE tuolinpehmuste vihreä, Pihakalusteet ja grillit, Piha ja puutarha, Helsinki, Tori.fi
SUNRISE tuolinpehmuste vihreä

15 €

17 tam 08:57
1
STEMMA TENCEL sijauspatjan suoja 180 x 200 cm, Sängyt ja makuuhuone, Sisustus ja huonekalut, Helsinki, Tori.fi
STEMMA TENCEL sijauspatjan suoja 180 x 200 cm

59 €

17 tam 08:57
1
USVA lipasto kapea 3-ltk metallijaloilla, Hyllyt ja säilytys, Sisustus ja huonekalut, Helsinki, Tori.fi
USVA lipasto kapea 3-ltk metallijaloilla

275 €

17 tam 08:57
1
USVA lipasto leveä 3-ltk metallijaloilla, Hyllyt ja säilytys, Sisustus ja huonekalut, Helsinki, Tori.fi
USVA lipasto leveä 3-ltk metallijaloilla

399 €

17 tam 08:57
1
USVA tv-taso kapea metallijaloilla, Hyllyt ja säilytys, Sisustus ja huonekalut, Helsinki, Tori.fi
USVA tv-taso kapea metallijaloilla

549 €

17 tam 08:57
1
USVA työpöytä 183 cm, Pöydät ja tuolit, Sisustus ja huonekalut, Helsinki, Tori.fi
USVA työpöytä 183 cm

541 €

17 tam 08:57
1
STEMMA TENCEL sijauspatjan suoja 140 x 200 cm, Sängyt ja makuuhuone, Sisustus ja huonekalut, Helsinki, Tori.fi
STEMMA TENCEL sijauspatjan suoja 140 x 200 cm

49 €

17 tam 08:56
1
RIIPPUMATTO 2 hengen sini-punaraidallinen, Pihakalusteet ja grillit, Piha ja puutarha, Helsinki, Tori.fi
RIIPPUMATTO 2 hengen sini-punaraidallinen

99 €

17 tam 08:56
1
SIDE tarjotinpöytä musta, Pöydät ja tuolit, Sisustus ja huonekalut, Helsinki, Tori.fi
SIDE tarjotinpöytä musta

29 €

17 tam 08:56
1
SUVANTO tuoli valkoinen, Pöydät ja tuolit, Sisustus ja huonekalut, Helsinki, Tori.fi
SUVANTO tuoli valkoinen

69 €

15 tam 04:48
1
SUVI 2 hengen pöytäryhmä ruskea, Pihakalusteet ja grillit, Piha ja puutarha, Helsinki, Tori.fi
SUVI 2 hengen pöytäryhmä ruskea

269 €

12 tam 12:49
1
USVA vitriini sokkelijalalla, Hyllyt ja säilytys, Sisustus ja huonekalut, Helsinki, Tori.fi
USVA vitriini sokkelijalalla

669 €

12 tam 06:48
1
SUVI keinutuoli xl harmaa, Pihakalusteet ja grillit, Piha ja puutarha, Helsinki, Tori.fi
SUVI keinutuoli xl harmaa

129 €

11 tam 10:48
1
KINO recliner lepotuoli, musta, Sohvat ja nojatuolit, Sisustus ja huonekalut, Helsinki, Tori.fi
KINO recliner lepotuoli, musta

399 €

8 tam 13:30
1
3 hengen reclinersohva taittuvalla pöydällä, musta, Sohvat ja nojatuolit, Sisustus ja huonekalut, Helsinki, Tori.fi
3 hengen reclinersohva taittuvalla pöydällä, musta

699 €

8 tam 13:23
1
TOM TAILOR VELVET FLOWERS koristetyynynpäällinen, Muu sisustus, Sisustus ja huonekalut, Helsinki, Tori.fi
TOM TAILOR VELVET FLOWERS koristetyynynpäällinen

20 €

8 tam 09:10
1
SUVI PITSI puutarhatuoli ruskea, Pihakalusteet ja grillit, Piha ja puutarha, Helsinki, Tori.fi
SUVI PITSI puutarhatuoli ruskea

59 €

29 jou 18:10
1
LAINE sohvapöytä kolmijalkainen 73 x 73 cm, Pöydät ja tuolit, Sisustus ja huonekalut, Helsinki, Tori.fi
LAINE sohvapöytä kolmijalkainen 73 x 73 cm

29 €

10 jou 10:22
1
Pirteä puna-kirjavaraidallinen riippumatto, Pihakalusteet ja grillit, Piha ja puutarha, Helsinki, Tori.fi
Pirteä puna-kirjavaraidallinen riippumatto

29 €

10 jou 10:14
1
RIIPPUMATTO 2 hengen puna-valkoraidallinen, Pihakalusteet ja grillit, Piha ja puutarha, Helsinki, Tori.fi
RIIPPUMATTO 2 hengen puna-valkoraidallinen

99 €

10 jou 10:13
1
SHAPE laatikosto, pähkinä, Hyllyt ja säilytys, Sisustus ja huonekalut, Helsinki, Tori.fi
SHAPE laatikosto, pähkinä

99 €Hintaa alennettu

10 jou 10:13
Jotta sivuston käyttö olisi sinulle sujuvaa ja mainokset kiinnostavia, Tori kumppaneineen käyttää sivustolla evästeitä. Jatkamalla hyväksyt evästeiden käytön.
Lisätietoja