Kuvagalleria
Itse tehty puinen parvisänky VARATTU
Tuotteen kuvaus
Kunto: Hyvä
Isäni tekemä mäntypuinen parvisänky pöydällä, hyllyllä ja laatikostoilla. Pöydän alla myös näppäimistötaso, mutta tätä ei toki ole pakko käyttää. Patjatilan koko 120 x 200, mukaan saa halutessaan sopivan vaahtomuovipatjan ja petauspatjan.
Levy jonka päälle patjat asetetaan on n. 155 cm korkeudessa lattiasta.
Tukeva kuin mikä, ei huoju, tässä on nukkunut kaksi aikuista ihmistä huoletta. Kulkenut mukana useammassa opiskelijasolussa ja yksiössä, mutta enää ei oikein löydä paikkaansa, joten haikein mielin voisimme luovuttaa tämän seuraavalle polvelle.
Hyvässä kunnossa muuten, mutta vasemmanpuoleisessa laatikostossa on pientä vikaa. Kaksi alinta laatikkoa eivät ihan istu ja saattavat kihnata vastaan. Ongelma todennäköisesti korjaantuisi uusilla kiskoilla. Ihan maailman pehmeimmät vetää eivät joka tapauksessa ole, eli voivat tuntua hivenen karuilta, jos on tottunut uudenuutukaisiin.
Menee kuljetusta varten osiin, jolloin isoimmat yksittäiset palikat ovat pöytälevy laatikostorunkoineen sekä patjan alla oleva vanerilevy poikkipuutukineen. Meillä ei valitettavasti kuljetusmahdollisuutta, joten parvi pitäisi pystyä noutamaan Malminkartanosta. On kuljetettu peräkärryssä.
Tällä hetkellä koottuna olkkarissa, joten pääsee katsomaan ennen ostopäätöstä.
Käyttäjäprofiili
Kirjaudu sisään, jos haluat nähdä profiilin ja lähettää viestejä.
Kirjaudu sisäänIlmoituksen metatiedot
Viimeksi muokattu: 20.5.2024 klo 21.11 ・ Ilmoituksen tunnus: 3043590