Kuvagalleria
Suuri Satukirja - Valitut Palat
Tuotteen kuvaus
Kunto: Hyvä
Suuri Satukirja
Valitut Palat
Sadun mailma on kautta aikojen kiehtonut ihmisiä, ja
sadut kuuluvatkin ihmiskunnan vanhimpaan kulttuuri-
perintöön. Tämän kirjan vanhimmat tarinat ovat otaksut-
tavasti saaneet alkunsa Aasiasta ja levinneet sen jälkeen Pohjois-Afrikkaan ja Eurooppaan. Jokainen kansa on muo-kannut niitä oman luonteensa mukaisesti ja muuntanut yksityiskohtia elintapoihinsa ja elinkeinoihinsa sopiviksi.
Süirtyessään suusanallisena perintonä sukupolvelta toiselle
sadut ovat saaneet pelkistyneen mutta silti rikkaan muodon, yksinkertaisen mutta elävän rakenteen.
Alun pitäen sadut ovat viidyttäneet kaikenikäisiä. Sa-
dunkertojien yleisöön on kuulunut yhtä hyvin aikuisia kuin
Lapsia. Meidän aikanamme saduista on kuitenkin tullut ensi sijassa lasten omaisuutta. Sadun outo ja ihmeellinen maail-ma valtaa heidät täysin: se on avara ja täynnä yllätyksiä,
irti aikuisten mailman kaavoista. Sadussa kaikki on mah-dollista.
Satumaa on täynnä hyvia haltijattaria ja rumia peikkoja,
viekassilmäisia taikureita ja ovelia noitia, kömpelöitä jätti-
läisia ja vikkelia kääpiöitä, kaunita prinsessoja ja uljaita
prinssejä. Metsän eläimet ja put kuiskivat ihmisten kieltä,
ihmiset voidaan taikoa linnuiksi tai kaloiksi ja jälleen
takaisin ihmisiksi. On sormuksia jotka loitivat esiin mitä
ikina toivoa saattaa, saappaita joilla peninkulmat taittuvat
tuossa tuokiossa, viittoja jotka tekevät näkymättömäksi.
Sadun mailma on oikeudenmukainen: hyvyys voittaa ja
paha saa palkkansa, heikkoja ja sorrettuja puolustetaan ja alhaisista saattaa tulla ylhäisiä. Satu lohduttaa ja rohkaisee,
vetoaa mielikuvitukseen ja tempaa mukaansa mitä ihmeel-
lisimpiin seikkailuihin.
SUUREN SATUKIRJAN vanhimmat sadut ovat kokoelmasta Tu-bat ja yksi yötä. Tämä idän mahtava satuaarteisto on saanut
alkunsa Intiassa, persian kielellä sen tarinoita kerrottin
800-luvulla ja nykyisen muotonsa ne saivat 1200-luvulla.
Tuhannen ja ybden yon tarinoita sitoo yhteen kehyskerto-
mus: kaunis ja viisas Seherazade pitkittää kuolemantuo-
miotaan ja lopulta vättää sen kokonaan kertomalla
kiehtovia tarinoita kuninkaalliselle puolisolleen kaiken
kaikkiaan tuhannen ja yhden yn ajan. Aina aamuisin, jol-
loin tuomio on tarkoitus panna täytänton, hän keskeyttää
kertomuksensa jännittävään kohtaan ja saa luvan jatkaa
jälleen seuraavana yönä. Näin on kerrottu Tubannen ja
ybden yön tarinoiden syntyneen. Joka tapauksessa ne ovat
mailman saduista rikkaimpia, uhkuvat rajatonta mieli-kuvitusta ja ovat täynnä päätähuimaavia seikkailuja.
Seuraavaksi vanhin tämän satukirjan tiennäyttäjistä on
ranskalaisen Charles Perraultin pieni satukokoelma Hanbi-emon satuja 1600-luvun
Myydään hyväkuntoinen kirja.
Nouto Pasilan aseman läheltä ja postitus ok.
Muita minulla myynnissä olevia kirjoja löydät tuon linkin avulla. Samalla postimaksulla tulee useampikin kirja:
https://tori.fi/li?w=3&cg=0&ca=18&aid=273379
Jos haluat etsiä minun ilmoituksista jotain avainsanaa, korvaa tuossa haussa satu* haettavalla tekstillä:
https://tori.fi/li?he=0&ca=18&sp=0&fmy=0&aid=273379&q=satu*
ooo
Käyttäjäprofiili
Kirjaudu sisään, jos haluat nähdä profiilin ja lähettää viestejä.
Kirjaudu sisäänIlmoituksen metatiedot
Viimeksi muokattu: 17.6.2024 klo 11.01 ・ Ilmoituksen tunnus: 1812455