Kuvagalleria
Vihan hedelmät - John Steinbeck
Tuotteen kuvaus
Kunto: Hyvä
Vihan hedelmät
John Steinbeck
John Steinbeckin vuonna 1939 ilmestynyt romaani Vihan hedelmät kuuluu amerikkalaisen
kirjallisuuden merkkiteoksiin; sen sanotaan
aikanaan herättäneen Amerikan kansan oman-tunnon. John Ford ohjasi kohta kirjan ilmestyttyä
sen pohjalta elokuvan, josta niin ikään on tullut alansa klassikko.
Vihan hedelmät kertoo köyhän vuokraviljelijän
Joadin perheestä, joka joutuu lähtemään kotoaan
Oklahomasta pankin anastaessa heidän maansa suurviljelykseen. Tuhansien muiden tavoin
Joadit vaihtavat omaisuutensa kaytettyyn autoon
ja lähtevät kohti kultaista Kaliforniaa, missä
kerrotan olevan tyota ja leipaa kaikille. Mutta perillä odotta ankea todellisuus: vahan tyota ja
sekin nälkäpalkalla, ympärillä vihamielisyytta
- ja myös yltäkylläisyyttä, joka ei kuitenkaan ole
köyhää siirtotyöläistä varten. Joadin perheen
koskettava inhimillinen tragedia yhdistyy
teoksessa väkevan ja tehoavaan yhteiskunnal-
liseen kuvaukseen.
Kansi Markku Koljonen
842
ISBN 951-30-6505-7
0 H
TE
N BE
Ck
Myydään hyväkuntoinen kirja.
Nouto Pasilan aseman läheltä ja postitus ok.
Muita minulla myynnissä olevia kirjoja löydät tuon linkin avulla. Samalla postimaksulla tulee useampikin kirja:
https://tori.fi/li?w=3&cg=0&ca=18&aid=273379
Jos haluat etsiä minun ilmoituksista jotain avainsanaa, korvaa tuossa haussa nobel* haettavalla tekstillä:
https://tori.fi/li?he=0&ca=18&sp=0&fmy=0&aid=273379&q=nobel*
ooo
Käyttäjäprofiili
Kirjaudu sisään, jos haluat nähdä profiilin ja lähettää viestejä.
Kirjaudu sisäänIlmoituksen metatiedot
Viimeksi muokattu: 25.3.2024 klo 23.10 ・ Ilmoituksen tunnus: 3900044